perjantai 29. lokakuuta 2010

Tiilet katolle

 Ja näin nostettiin tänään tiilipinot katolle, huom. puomi ei ole oikeasti noin käivärä vaan ilmeisesti tällainen panoraamakuvaustekniikka ei suosi tällaisia pitkiä ja kapeita rakenteita ;)

Kiitokset taas avussa olleille, eli Ristolle, Paulille, Kassulle, Humpalle ja Aimolle!
Kuvat by Humppa.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Tiilenpäitä lukemassa

Viime yönä ei paljon nukuttu. Klo 3 oltiin kumpikin hereillä ja kuunneltiin kuinka tuuli puhkui ja puhalsi järveltä päin ja me tietenkin kuviteltiin mielessämme miten meidän puolivalmis kovan rehkimisen tulos lentää niinkuin Twister-elokuvassa konsanaan nevalle päin ja leviää pillan päreiksi maan kamaran saavuttaessaan.
No, aamulla Timo ensitöikseen kävi tarkastamassa tilanteen, eikä siellä onneksi mitään ollut tapahtunut. Mutta oviaukot olisi kyllä syytä tilkitä piakkoin jollain!

Tässä muutama kuva vielä:

Timo laitteli ensimmäisen tiilirivin räystäälle jo ennenkuin levytysprojekti oli valmis. Ihan hyvin ne sinne kuulemma menivät ja siitä on nyt sitten hyvä jatkaa, jahka saadaan apuun joku katolle kykenevä... Kuva isän kännykästä.

Ja tässä toinen kuva isän kännykästä,  Timo Dinolla ylempänä ja Mika huteran näköisellä tällingillä ampumassa nauloja listoihin.
Tällaista tänään. Huomenna menen töihin joten voi olla että blogi ei päivity vähään aikaan. Hyvää viikonloppua kaikille rakentajille ja heidän tsemppaajilleen!

perjantai 22. lokakuuta 2010

Levytysoperaatio

Tuulensuojalevyä alettiin paukuttaa paikoilleen alkuviikosta. Tässä tehdään länsipäätyä, apureina Jaakko ja Humppa. Rapaista oli ja tuulta ja märkää, kaikki luonnonvoimat tässä on kohta jo nähty.
Tässä kuvaa sisältä päin.

Ja tässä naputellaan jo eteläsivun levyjä.
Vielä kuvaa eiliseltä. Länsi- ja pohjoispääty valmiina, etelästä ja itäpuolelta vielä tuuli pääsee vapaasti puhaltamaan. 

Edit: Lisään tähän kuvan vielä tältä illalta, eli iso puoli on nyt levytetty joka puolelta!

Työjärjestystä ollaan mietitty. Tehdäkkö tässä välissä katto valmiiksi isolta puolelta ja jättää käyttötallin (matalapuoli) teko myöhemmäksi vai pitäisikö kumminkin hyökätä loppujen kattotuolien kimppuun? Talvi tekee vahvasti tuloaan, vaikka eletään vasta lokakuun loppua, joten kyllä tässä nyt viisas saa olla, kun ei tuo sammakoista ennustaminenkaan ainakaan minulta tunnu luonnistuvan.  Tänä aamuna oli muuten ollut 7- 8 astetta Hallapurolla pakkasen puolella, on se nimensä veroinen paikka...


Ja tähän loppuun jotain muuta kuin rakentamiseen liittyvää kuvaa:
Kyllä nyt kelpaa miesten tulla kylmältä raksalta kaffille!

Piti käyttää vapaapäivä hyödyksi ja ruveta leipomaan, eilinen vapaapäivä menikin sitten ihan harakoille, vähän oltiin Jaanan kanssa siivoamassa raksalla, mutta ei meille siellä muuta hommaa sitten ollutkaan, vaan hätyyttivät naisväen pois jaloista.
No, minulle on kyllä kovasti vakuuteltu, että vielä pääsen tosihommiinkin...


lauantai 16. lokakuuta 2010

Loput korkean osan kattotuolista nostettiin keskiviikkona. Nosto sujui ongelmitta, eikä sääkään tuonut vaikeuksia. Kylmää on pidellyt viime päivinä ja vähän luntakin saatu silloin tällöin. Onneksi huomenissa pitäisi lämmetä.

Tämän kuvan ottamisen jälkeen on vielä elementit yhdistetty, joten nyt alkaa näyttämään hyvältä. Seuraavaksi ehkä hyökätään apinan raivolla tuulensuojalevyjen kimppuun.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Kovan päivän ilta

Läksin töistä puolilta päivin ja menin auttelemaan miehiä raksalle. Olihan siellä taas edetty, Timppa oli saanut kattotuolien välillä olevat raot umpeen, eli nyt on aluskatteet ylhäällä olevissa paketeissa kondiksessa. Hieman huimasi katsoakin sitä touhua, hui kauhistus! Valjaat vois olla kyllä asiaa...

Huomenna pidetään rakentamisesta vapaata, miesväki lähtee Manseen rompepäiville ja minä arvatenkin siivoan, pyykkään ja leivon kakunpohjia pyhän synttäreitä varten. Meille on tulossa pikkutyttöjä talon täydeltä ja ehkä vähän muutakin porukkaa, toivottavasti ;) Jaa-a, se synttärilahjakin on vielä kaupassa, pitääsköhän sitäkin huomenna karauttaa metsästämään?!

Ehkä ennätän jossain välissä huilaamaankin.

Oikeen hyvää viikonloppua kaikille, postauksia ei tiedossa lähipäivinä.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Väriä pintaan

Värisuunnittelijalla käytiin jo varmaan pari kuukautta sitten, kun sellainen vieraili Jaakon Hallissa. Lähtökohtana värien valintaan oli se, että tiilikatto tulee olemaan tiilenpunainen.
Senpä takia ajateltiin, että talo voisi olla vastaväriin eli vihreään vivahtava.
Tikkurilan värisuunnittelija ehdotti meille kumminkin tällaista, ainakin omasta mielestäni aivan selvästi harmaata sävyä talon seinäväriksi:

Ollaan koko ajan oltu sillä mielellä, että meille tulee vihreä talo, mutta ehkä luotamme ammattilaisen sanaan, edes tässä asiassa... Niinpä talosta tulee tämän värinen. Tämä näyte on Vinha-värikartasta ja sävy on nimeltään Kuutar. Vuorilaudat yms. tulisivat ihan valkoisella. Eiköhän siinä ihan selvä kontrasti kumminkin saada, vaikka tuo ylempi näyttää luonnossa kyllä melko vaalealta sekin.

Tallista tulee tämän värinen, sävy on nimeltään Sariola. Vuorilaudat, ikkunanpielet ja räystäät mörjätään vaaleammalla Kuutar-sävyllä.

Tässä kootaan kattotuoleja paketeiksi, aluskate on jo paikallaan.

Tänään oli jännittävä päivä ja nosturiauto tuli tontille nostamaan jo kaksi valmista kattotuolipakettia paikoilleen, päädyssä näkyy tuulensuojalevyt ja naulausrimat. Vielä pitää päntätä kaksi pakettia korkeaan osaan ja matalan osan kohdalta vielä pähkäillään järkevintä vaihtoehtoa. Eli vielä on melkoinen sarka kynnettävänä... Toivotaan, ettei talvi vielä vähään aikaan tulisi!