lauantai 28. elokuuta 2010

Tontti

Blogin päivittäminen sitten tyssäsi heti alkuunsa. Nyt kun vihdoin sain istahdettua koneen ääreen koko illaksi ajattelin kerätä yhteen pläjäykseen kaiken mitä rakennuksella on tähän mennessä tapahtunut. Pidelkää kiinni, tästä se alkaa!

Tontti tieltä päin kuvattuna 2.4. Vielä on lunta, eikä rakentamisen aloittamisesta mitään tietoa...
Tässä taapeloidaan lankkua kesäkuun alussa. Saha oli paikalla kahtena päivänä, tuloksena taapelillinen mainiota kuusi/mäntytavaraa.

25.6. saapui kaivinkone. Tehtiin liittymä tielle ja ruokamulta poistettiin tulevan autotallin kohdalta ja niiltä kohdin mihin laitettiin suodatinkangas + sepeli. Vesijohdot, viemärit ja sähköt kaivettiin samaan syssyyn.

Tässä kuvaa tontin etelälaidalta, tolpasta vasemmalle nousee talo, jota ruvetaan tekemään ehkä ensi keväänä, tämän kesän ja syksyn projekti eli autotalli nousee tontin pohjoisreunalle...
...eli tähän. Isäntä mittoilemassa akeeta laaketa, maaperä tontilla on hyvää peltomaata, eikä kosteuden kanssa pitäisi tulla ongelmia. Tulevan talon paikka on tontilla korkein kohta. Järvikin meiltä näkyy vaikkei rantatontti olekaan.


Jaakon ja Aimo-papan avulla värkättiin lankapukit kohdilleen, tässä vaiheessa elettiin heinäkuun alkua ja lämpöä piisasi. 


Sähkökaappi

Anturaa varten tehtiin puumuotit, putken sisällä sähkö- ja maakaapeli, kupari kiertää anturan alla.




Valmis anturamuotti, vedettiin pari ylimääräistä putkea varmuuden välttämiseksi.


Tiistaina 20.7. oli ainut sateinen päivä moneen viikkoon ja juuri silloin meillä oli anturan valu. Laskettu kulutus osui nappiin ja onneksi sade ei enää yltynyt vaan homma saatiin kunnialla hoidettua.


Tässä valua tasoitellaan, massa kuivui nopeasti ja pinnan tasoituksen kanssa meinasi tulla turhankin kiire.


Tolppa-antura.

Helteiden takia valua sai kastella yhtenään eikä tuulikaan auttanut asiaa.


Muotit irrotettiin kaksi päivää valun jälkeen, hyvältä näyttää! Ei halkeamia eikä ilmakuplia vaikkei vibrattukaan.


Ja tässä lähtee ensimmäinen harkkokerros, tuuli painoi ajoittain linjalankaa ja aiheutti voimasanojen käyttöä eräänkin kerran. Kontrolli seuraa tarkkana muuraamista. 
Kolmesta harkkokerroksesta tämä ensimmäinen oli muutoinkin hitain ja työasento oli hankala.
Tässä asetellaan lankaa toista kiekkaa varten.


Viimeinen kierros aluillaan, harjaterästä tietenkin laitettiin joka väliin. Muuraamisessa käytettiin apuna kelkkaa ja välien täytössäkin meillä oli apuväline joka nopeutti hommaa tosi paljon, kuvaa niistä tulossa myöhemmin.


11.8. kivijalka oli jo tämän näköinen, pintaan on nykäisty serpoa jonka laittoi hyvä tuttumme vävypoikansa kanssa, iso käsi heille tästä avusta!


Kattotuolit saatiin viime hetkillä suojattua sateelta.


Anturalle levitettin pikeä ja sen jälkeen alettiin asentamaan patolevyä.


Ja tässä mennään nyt, kuvan ottamisen jälkeen on uretaanilevyjen päälle on tehty maatäytöt joten seuraavaksi vuorossa patolevyjen yläreunaan asennettevat listat. 

Tässä siis tähän mennessä tontillamme tapahtunutta noin pääpiirteissään, toivottavasti seuraavaan blogaamiseen ei kulu ihan näin pitkää aikaa... 
Tuntuu, että koko kesä on mennyt enempi ja vähempi rakennuksella ja kova olisi kiirus päästä maan sisästä pois eli piiruttamaan, siinä voisi naiset ja lapsetkin olla sitten (toivottavasti!) enempi apuna. Tähän mennessä kaikki hommat ovat kaatuneet Timon niskoille ja suurena apuna touhuissa on ollut Aimo-pappa, joka itseään säästelemättä on ollut innolla hommissa mukana. No, harkkojen muuraamisessa oltiin apuna koko perhe ja Timon siskokin pääsi siinä kohdassa raksahommia kokeilemaan, isolla porukalla työt sujuvatkin paljon mukavammin ja tulosta syntyy ihan tuosta vaan!
Paljon on vielä hommaa edessä, mutta kun näitä kuvia katselee, niin on kyllä jo paljon saatu aikaankin ;)  Ihanaa kun on syksy ja päästiin niistä huippuhelteistä, päivät jolloin helle-ennätykset rikottiin olivatkin ne ainoat jolloin tontilla ei mitään tapahtunut.

4 kommenttia:

  1. Hienoa, kun olet tallentanut rakennusvaiheita alusta saakka, näitä kuvia ei voisi ottaa enää koskaan uudelleen! Onnea ja iloa rakentamiseen toivottaa Päivi

    VastaaPoista
  2. kiitos Päivi, näin mekin ajateltiin että joka vaiheesta vain kuvia vaikka se tuntuukin joskus vähän höppänältä... Äkkiähän nuo vaiheet muuten unohtuisivatkin kun kaikki jää maan alle ;)

    VastaaPoista
  3. Terveeks

    Lomat oli ja meni, joten nyt on Tiinakin jo töissä. Tänän pääsin jo kahdeksalta kotiin ruuan/saunan odottaessa valmiina Tiinan lisäksi...;)
    Oli hienoa poiketa Vimpelissä ja varsinkin tavata pitkästä ihan hiton pitkästä aikaa sitten.
    Koitetaas olla yhteydessä muutenkin kuin vain" 23 vuoden väelein..

    T.Hki

    VastaaPoista