No, omat loikkimiset jäivät kyllä aika mitättömälle tasolle, ei ole minulle jakaa jälkipolville kertomuksia hurjista irrottautumisista ja extreme-kokemuksista, mutta hyvä näinkin. Olen kumminkin sen verran nähnyt maailmaa, että osaan arvostaa omia pieniä piirejäni, enkä minä muuta kaipaakkaan, kun saisi vain elää tätä normiarkea perheen kanssa ja välttyisi enemmiltä murheilta ja karikoilta.
Miesväki lähti Kemoralle Historic Raceen, paljon hienoja, hieman vanhempia vauhtipelejä nähteillä ja tositoimissa. Oon minäkin siellä joskus käynyt, mutta nyt ei jaksa kun ei tuo kelikään kauheesti houkuta. Tuollainen tuulinen sää ja pitäisi seisoa jossain radan varrella kylmäilemässä, ei kiitos... Mieluummin kuuntelen baskeri lintassa Tchaikovskyn viulukonserttoja ja vois vaikka pyhän kunniaksi leipasta jotain hyväskää. Huomenna taas pitäisi asennoitua astetta haastavampaan työpäivään... Onneksi jossain horisontissa siintää minullekin kesälaitumet!
Ja lopuksi kuvaa raksalta:
 |
| Miltäs näyttäisi tuollainen pikkuristikko ikkunoissa? |
Meillähän oli ihan mahdotonta menoa siellä Vuohisillantiellä...not!
VastaaPoistaMinulle tulee aina näin lakkiaisten aikaan jotenkin haikea olo. Sitä tosiaakin oli koko maailma auki ja elämä edessä. Omille pojille en tule koskaan niitä juhlia järjestämään. Täällä on kyllä kirjoitukset, mutta mitään suuria juhlia ei järjestetä. Tai hetkinen, kukas kieltää minua kutsumasta ystäviä juhliin. Ei kukaan, jo suvivirttä ei kuitenkaan lauleta...
Niin justiin, kyhää vain juhlat! Huomaisivat sitten sielläkin, että kyllähän tuotakin elämänvaihetta kannattaa juhlistaa :)
PoistaKyllä me oltiin niin kilttejä nuoria naisia siellä Jeppiksessä, että voi hyvänen aika! Mukavia muistoja, vaikka se työ ei kyllä todellakaan ollut herkkua. Mutta ehkä se oli juuri sitä heittäytymistä, johon ei kyllä enää millään rahkeet riittäisi... Mutta silti hyvä että tuokin ammatti tuli kokeiltua, tiesi ainakin heti sen, että TUOHON en ainakaan rupea ;)