torstai 3. lokakuuta 2013

Pieniä asioita

Mua sitten ilahduttaa nykyään ihan pienetkin asiat! Niinkuin nyt tuo lehtikaktus, jonka toin kesälaitumelta sisälle, ja se kiitti minua oitis kehittämällä yhden nupun oksansa päähän. Siis yhden ainoan nupun, mutta ilmeisesti tämä fiksu kasvi tiesi sen riittävän tässä vaiheessa, ei makeaa mahan täydeltä.

Pieniä ilon aiheita.
Eilen käytiin työkaverin kanssa tutustumaan Lakeaharjulle pikkuhiljaa valmistuvaan ampumahiihtokeskukseen, ajatella, että muutaman vuoden päästä voidaan ehkä mennä seuraamaan maailmancup-kisoja tuohon muutaman kilsan päähän, uskomatonta! Enkä jaksa nyt olla edes harmissani asian mahdollisista negatiivisista vaikutuksista alueeseen, tottahan siellä jo rakennetaan kuumeisesti, puuta kaatuu ja kallioa räjäytellään, mutta tällaista piristysruisketta tänne ollaan jo pitkään kaivattu. Ja tuntuu, että tässä on nyt niin paljon eri tahoja asiaa tukemassa ja jotenkin kaikki (ajatella!) ympäryskunnatkin ovat asiaa ajamassa, että kyllä tästä varmasti tulee jotain hienoa.

Olisikin kyllä korkea aika, että täällä vihdoin tapahtuisi jotain positiivista kehitystä, viimeiset kyläkoulut lakkautetaan jo ensi syksynä (tuskin kannattaa edes toivoa, ettei näin kävisi...) ja työpaikkoja on todella vähän, teollisuus ei enää vedä niinkuin ennen, maataloudesta nyt puhumattakaan. Nuoret kun opiskelemaan lähtevät, niin sille tielle myös jäävät, eihän tänne kannata jäädä, kun ei ole työpaikkoja. 

Mutta, katsotaan nyt, että tämä kilpailukeskushanke toisi niitä kaivattuja työpaikkoja ja mahdollisuuksia myös nuorille, voihan se olla, että tästä se nyt lähtee – uusi, parempi aikakausi!

Näihin, yleviin sanoihin päätän tämänkertaisen kirjoittelutuokion ja palaan takaisin maan pinnalle, pullataikinan kimppuun :)

2 kommenttia:

  1. Kun syksy ja pimeä painavat päälle, niin on ihan hyvä että saa ilahtua vaikkapa vain pienestä nupusta. Pieni on kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ja syksyllä pitää osata nauttia myös näistä aurinkoisista ilmoista, juuri tulin metsäretkeltä, ai että siellä oli mahtavaa!

      Poista