sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Karvainen hortonomi nro 2

Ei se meidän Panu sitten niin huono hortonomi ollutkaan, sillä nyt tuo kaktus, jonka sille ostin, kukkii tosi kauniisti! Pitäisköhän mun tuoda vähän enempikin sille kukkia, kun noin hyvin niitä hoitaa?
Panun kaktus kukkii.
Viikonloppu on taas hujahtanut, perjantaina pidin vapaapäivän ja auttelin vähän raksalla. Sahattiin uria vanereihin, jotka on nyt ruuvattu musacornerin lattian pohjaksi, eli sekin odottaa nyt seuraavaa eli uretaanilevykerrosta.

Lauantaina käytiin akkaporukalla kirpparilla Alavudella, syötiin ABC:n noutopöydästä ja huristeltiin vielä Tuuriin. Kirpparilta löysin aika monta leffaa, lähinnä scifiä, tytär osti vanhoja Suosikkeja joista yhdessä oli Elviksen vanha leffajuliste. Keskiseltä ostettiin lisää elokuvia, pesuaineita, musaa ja itselleni löysin keväisen oranssi/punaraitaisen työpuseron. Ruokapuolelta äiti osti varmaan koko ensi viikon ruuat, joten kyllä me taas säästettiin oikein kunnolla, kun käytiin ostoksilla Suomen suurimmassa kyläkaupassa :)

Tämä päivä onkin sitten mennyt täysin kansanterveydelle, paitsi että sain vihdoin korjattua isännän työhaalarit (HYVÄ MINÄ!) ja pullataikinan tein just ja taidankin nyt mennä pyörittelemään jotain pikkupullia. Onpahan jotain herkkua iltapalaksi tiedossa, vaikka poika tuossa kyllä vähän elätteli toiveita grillillä käymisestä... No, katotaan nyt, ilta on nuori. Kyllähän tuollainen kasvava mies evästä tarvii ja joskus pitää päästä herkuttelemaan grilliruualla.

Soilikissa on nuput! Muistaakseni tähän tulee sellaiset
 syvän fuksian väriset kukkaset, jänskää!
Että tällaista leppoista viikonloppua on meillä vietetty, oikein mukavaa tällainen normielämä, kun vain osaisi sitä aina tarpeeksi arvostaa.

Ja kesäkin tulla jolkottaa, hanget kutistuvat ja pelloilla on jo isoja pälviä joilla linnut kuopsuttelevat, ihmeen vähän noita muuttolintuja silti on näkynyt, joutsenia tietysti, mutta eipä paljon muuta. Mutta eiköhän ne töyhtöhyypät ja peipposet jo kohta tule?! Kuovista alkaakin sitten virallisesti minun kesäni :)

2 kommenttia:

  1. Ei ole töyhtöhyyppiä vielä täälläkään, eikä edes peipposia. Mutta Tuurissa oltiin lauantaina mekin sadepäivän vietossa ... ei ruuhkaa onneksi.

    VastaaPoista
  2. No nyt se kesä tulee! Kun ajelin kotiin töistä niin tuossa pellolla ihan lähellä kotia oli kuin olikin ensimmäinen kevään töyhtöhyyppä :) Mahtavaa, tästä se lähtee! Hangetkin ovat tänään huvenneet ja muuttuneet vedeksi, jota ojat ovatkin nyt ihan pullollaan...

    VastaaPoista