Tämä syksy on ollut kyllä melkoista haipakkaa. Autot on sen ikäisiä, että aina on jommassa kummassa laittoa, säät kiusaa ja voimat on vähissä. Tuntuu, että raksalla ei tapahdu mitään, vaikka koko ajan jotain siellä häärätäänkin.
 |
Kätevä isäntämme taipuu moneen...
Tässä vanha ajokkimme jälleen saamassa uusia varaosia |
Onneks tämä viikonloppu on säiden puolesta parempi ja Timolla on ollut siellä eilen ja tänään kavereita apuna joten ehkä vihdoin alkaa helpottaa. Eipä siellä enää isoja tällä syksylle enää tarvikaan tehdä, kunhan saadaan loput laudat seinään ja räystäät umpeen, rännitkin odottelee jo tontilla. Pari ikkunaa päätykolmioihin on vielä toimituksessa, mutta nekin luvattiin kuun vaihteessa.
Tuskin maltan odottaa, että päästään laittamaan ikkunanvuorilaudat paikoilleen, sitten olisikin ulkopuolelta valmista! Lattian valaminen onkin sitten se vihoviimeinen mitä yritetään tämän vuoden puolella, sitten huilataan.
Jaa-a, haravoimistakin jo olisi, mutta ehkäpä ne saa nyt odotella, että saan näitä muita kotitöitä ajantasalle, pyykkiä riittää ja roinaa pitäisi raivata nurkista. Mulla on aina useampikin pussi kirpputorikamaa odottelemassa pesuhuoneessa, tuntuu että joka paikka on täynnä pieneksi jäänyttä vaatetta, kenkiä ja astioita. Kirjojakin hyllyt pullistelee, mutta niistä en luovu vaan odotan uutta tupaa ja isompaa kirjahyllyä ;)
Just tuossa Timon kanssa pohdittiin, että tuleekohan vielä se aika, että olisi ihan oikeaa vapaa-aikaa? Ettei koko ajan olisi kauheat paineet mennä raksalle jotain värkkäämään? Osaakohan sitä enää ollakaan sitten kun joskus talo on valmis...
Mikähän siinä muuten on, että vaikka koko ajan sitä toitotetaan toisillemme, ettei pidä stressata niin kumminkin me sitä tehdään alituiseen. Kai se on ihmisen pääkoppa niin rakennettu, että mitään ei tapahdu jos vain viheltelee?
 |
Panu-kissi seuraa puuronkeittoa
silmä tarkkana... |
