2015

Sinne meni vanha vuosi, teretulemas uusi vuosi!

Koko päivä on mennyt istuessa sohvan nurkassa, yleensä tällaisena päivänä tulee lähdettyä pitkälle lenkille, mutta nyt on niin liukasta, etten uskalla. Sitä paitsi kun kävelee liukkaalla niin se tietää jälkeenpäin narisevaa polvea. Kai sitä jotenkin kävelee vaivaisesti kun varoo liukastumista?!

Jokijäitä.

Eilen kuvasin noita jokijäitä monta tuntia Hallapurolla, jotenkin niitä on mukava tutkia ja yrittää saada sopimaan fiksusti kuva-alalle, tiedä sitten onnistuuko sinne päinkään, mutta mukavaa se on silti ja tulee oltua pihalla. Tosin nyt sai varoa koko ajan ettei itse putoa kameransa kera tuonne vuolaaseen virtaan, onneksi tuo joki on niin pieni, ettei sinne kyllä hukkumaan pääse. Mutta kylmä kylpy ei tekisi ainakaan kameran tekniikalle hyvää.

Nyt en jaksa lähteä analysoimaan kulunutta vuotta, se nyt oli mikä oli, iloineen ja suurine suruineen. Täytyy vaan toivoa terveyttä ja töiden jatkumista alkaneelle vuodelle ja ehkäpä päästään raksallakin roimasti eteenpäin?!

Uusi harrastus?

Partiohommat siis loppuivat jo keväällä ja nyt on iili, että jotain pitäisi löytää tilalle. Teen mielelläni kaikenlaista käsityötä, piirtelen ja värkkäilen läsitöitä, mutta ne ovat kovin yksinäisiä harrastuksia. Tietenkin voisin mennä johonkin kansalaisopiston kurssille, mutta jotenkin nyt sekin ajatus tökkii.

Yhtenä vahvana vaihtoehtona olen ajatellut jotain spr-vapaaehtoistoimintaa ja mahdollisesti voisin liittyä spr:n kautta Vapepan hälytysryhmään, sillä sekin jäi ajatuksen asteelle maastoetsinnän kurssin käytyäni. Oli nimittäin aikomuksena perustaa jokin partion oma hälyryhmä, mutta kun se partio kerran tuli tiensä päähän, niin sekin jäi. Harmitti, kun tässä joku päivä sitten oli pikkupojan etsinnät käynnissä aivan naapurissa, mutta minä en sitä tiennyt kun en ole hälyketjussa mukana.

No, pitää nyt kuulostella mitä muita vaihtoehtoja keksis. Yhdistystoiminta on aina ollut lähellä sydäntäni ja kotiseutuseurojen toiminnassakin yritän olla mukana, Vimpeli-seuran johtokunnassa olen istunut jo aika kauan ja aion istua vastakin, se on tärkeää ja mukavaa hommaa, eikä kumminkaan työllistä liikaa. Sen takia nykyään onkin vaikea saada ihmisiä mukaan yhdistyksiin, kun pelätään sitä valtavaa työn määrää mikä sieltä pärköää ja tiedän kyllä aika tarkalleen miltä tuntuu, kun pitäisi saada kirjanpidot ja vuosikokouspaperit kokoon ja pitäis tehdä ihan oikeitakin töitä... Eli en enää koskaan suostu mihinkään puljuun sihteeriksi tai puheenjohtajaksi.

Nyt pullataikina odottaa uunissa (laitan uuniin nousemaan, kun ei tahdo muuten onnistua...) ja pitää ruveta leipomistouhuja virittelemään. Hyvät viikonloput!

Iisku kurkistaa, kukkuu!

Maalaamisen ihanuus

Ulkovuorilautoja on maalattu viime päivät, parina iltana ollaan nelisen tuntia paiskittu ja eilen Timo teki Valtti pohjustuksen, nyt sitten odotetaan se vaadittava 12 tuntia, että pääsee jatkamaan. Tarpeetonta päänvaivaa tuli puutavarasta, joka muuten oli miltei ensiluokkaista, mutta joidenkin kymmenien lautojen pontit oli höylätty miten sattuu. Niistä rekku haukkuu tavaran toimittaajaa, mutta harmittaa kun ehdittiin niitä jo osaa maalata ennenkuin vika huomattiin. Pahus!

Tallissa on lämpöpuhaltimet, muuten siellä olisi liian kylmää ja kosteaa. Puhaltimilla lämpötila saadaan aika nopsasti päälle kymmeneen asteeseen. Ja laudat ovatkin onneksi tosi kuivia, joten jo lähtökohta on aika hyvä. Mutta sujuvaan maalausoperaatioon vaaditaan neljä henkilöä; yksi pukkaa laudan "koneeseen", toinen ottaa vastaan, kääntää laudan ja tuo sen tällingille jossa kaksi henkilöä noukkii ylimääräiset maalit talteen pointeista ja sutii pinnat tasaiseksi. Tämä hienosti voideltu koneisto toimii kuin junan vessa ja tulosta syntyy aika nopeasti. Ainut jarru koko hommassa on se, että paljonko lautatavaraa saa kerrallaan kuivamaan. Meillä kuivaus onnistuu hyvin tallin toisen kerroksen lattioilla rimojen päällä, siellä ne saa rauhassa levätä kunnes ovat täysin kuivia.

Lakeaharjulla avattiin eilen ensilumenlatu, aika mielenkiintoista, että on mahdollista hiihtää, vaikkei lunta ole täällä muuten vielä ollenkaan. Käväisin kyllä joku viikko sitten ihailemassa sitä valtavaa sahanpuruilla peitettyä lumikasaa sääaseman kupeessa, vielä se lumi sitten oli tallella ja latua siitä saatiin peräti 1,2 km!
Mukava seurata kuinka tuo projekti ottaa ilmaa siipien alle.

Monenlaista kuntalaiskeskustelua on täällä ollut ihan järjestettynä ja sitten muuten vain kylillä. Kyläkoulut saivat sittenkin luvan vielä jatkaa, mutta ensi syksynä tämä sama asia on taas edessä, kuinka sitten käy? Veroäyriä nostetaan tietenkin, koska jostakin sitä rahaa pitää saada. Samaan aikaa keskutellaan kiihkeästi Järvipohjanmaan yhteistoiminta-alueesta irrottautumisesta, Alajärven uusi uimahalli taisi olla viimeinen niitti...

Mutta nuo on niin isoja asioita, ettei niitä näin pienellä päällä pidä liikaa miettiä. Annetaan niiden miettiä joille se kuuluu ja arvostellaan me muut sitten jälkikäteen, että miten hulluja päätöksiä sitä siellä valtuustossa on taas menty tekemään. Näinhän se menee.

Tiukka pari viikkoa edessä, mutta onneksi sitten taitaa vähän helpottaa, ainakin töiden osalta. (Vaan ei marista, hyvä että on työpaikka minne raahustaa!)

Laitetaan loppuun ihan randomkuva, mulla olis kyllä kuvia kortilla noista maalatuista laudoista, mutta loppui usb-portit kesken koneessa, joten en saa nyt just kuvia sielä ulos... Toisella kertaa sitten.

Laitoin tämän saman facebookkiin joku aika sitten,
 tältä meillä näyttää leipomisen jälkeen...

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, hyvää marraskuun eka viikkoa kaikille!

Talviaikaan

Kaikki ikkunat paikoillaan, ovien kohdilla vielä reijät.
 Tältä tupa näyttää järven puolelta. Etualalla kaksi Timoa.
(Ei ehkä kumminkaan yöntimoa?!)

Ja niin siirryttiin talviaikaan, kello on vasta vartin yli iltayhdeksän, mutta väsyttää siihen malliin, että taidan kohta painua pehkuihin.

Eilen oli kylddyyripäivä, käytiin tyttären kanssa Luoma-aholla lyhytelokuvafestivaaleilla kuuntelemassa Markku Pölösen ajatuksia kylien elävöittämisestä ja lyhytelokuvien tekemisestä, ihan asiaahan tuo puhui ja yleisö tuntui viihtyvän, varmasti ihan hyvää vinkkiä moni sieltä mukaansa sai.

Elokuvaohjaaja
 isänmaallisessa ympäristössä.

Mä aina yritän ottaa ihmisistä tuollaisia kuvia, että ne ei välttämättä edes tiedä heitä kuvattavan, en tykkää mennä sillä lailla tykötuppautumaan, että oos ny ihmisiks niin mä räppään täs nyt tärkeänä kuvan susta ;)

Mutta joo, minä oon aina ollut Pölösfani. Jotenkin niistä kaikista elokuvista kuvastuu sellainen isänmaan rakkaus ja ideologia, mikä on jotenkin itsellekin sisäänrakennettua. Ihan ehdoton lemppari Pölösleffoista mulle on Koirankynnen leikkaaja, sen voi kattoa aina vaan uudelleen ja joka kerta ne samat asiat jaksaa ilahduttaa. Siitä elokuvasta tulee mulle uusi itsenäisyyspäivän perinne, Tuntematon saa nyt väistyä, ainakin toistaiseksi.

Jaa-a, se olis huomenna työpäivä, ei kun pehkuihin, mp-kolmoselta kuulumaan Linnunradan käsikirja liftareille ja uni tulee kuin tilattuna.

Oikein antoisaa viikonalkua ja talviaikaa kaikille pistäytyjille, pidetään ittemme miehinä ;)

Pieniä asioita

Mua sitten ilahduttaa nykyään ihan pienetkin asiat! Niinkuin nyt tuo lehtikaktus, jonka toin kesälaitumelta sisälle, ja se kiitti minua oitis kehittämällä yhden nupun oksansa päähän. Siis yhden ainoan nupun, mutta ilmeisesti tämä fiksu kasvi tiesi sen riittävän tässä vaiheessa, ei makeaa mahan täydeltä.

Pieniä ilon aiheita.

Eilen käytiin työkaverin kanssa tutustumaan Lakeaharjulle pikkuhiljaa valmistuvaan ampumahiihtokeskukseen, ajatella, että muutaman vuoden päästä voidaan ehkä mennä seuraamaan maailmancup-kisoja tuohon muutaman kilsan päähän, uskomatonta! Enkä jaksa nyt olla edes harmissani asian mahdollisista negatiivisista vaikutuksista alueeseen, tottahan siellä jo rakennetaan kuumeisesti, puuta kaatuu ja kallioa räjäytellään, mutta tällaista piristysruisketta tänne ollaan jo pitkään kaivattu. Ja tuntuu, että tässä on nyt niin paljon eri tahoja asiaa tukemassa ja jotenkin kaikki (ajatella!) ympäryskunnatkin ovat asiaa ajamassa, että kyllä tästä varmasti tulee jotain hienoa.

Olisikin kyllä korkea aika, että täällä vihdoin tapahtuisi jotain positiivista kehitystä, viimeiset kyläkoulut lakkautetaan jo ensi syksynä (tuskin kannattaa edes toivoa, ettei näin kävisi...) ja työpaikkoja on todella vähän, teollisuus ei enää vedä niinkuin ennen, maataloudesta nyt puhumattakaan. Nuoret kun opiskelemaan lähtevät, niin sille tielle myös jäävät, eihän tänne kannata jäädä, kun ei ole työpaikkoja. 

Mutta, katsotaan nyt, että tämä kilpailukeskushanke toisi niitä kaivattuja työpaikkoja ja mahdollisuuksia myös nuorille, voihan se olla, että tästä se nyt lähtee – uusi, parempi aikakausi!

Näihin, yleviin sanoihin päätän tämänkertaisen kirjoittelutuokion ja palaan takaisin maan pinnalle, pullataikinan kimppuun :)

Esaa kuuntelemassa

Eilen käytiin Koskikievarissa kuuntelemassa Esa Elorantaa, joka ei pettänyt taaskaan, vaikka tuvassa ei montaa kuulijaa ollutkaan. Harmittaa, kun väki ei lähde näihin trubaduuri-iltoihin, mutta eipä sitä itsekään jaksa kovin usein persaustaan sohvalta nostaa... Sitä on niin iltauninenkin, että hädintuskin silmät pysyy enää iltakymmeneltä auki!

Lappajärven keskustassa olevaa Koskikievaria voin kyllä suositella kaikille, siellä on tosi mukava isäntäpariskunta, nauru raikaa ja palvelu pelaa :)  Ja jos tulee kauempaa, niin yöksikin voi jäädä ihan kohtuulliseen hintaan.

Mutta kyllä minä taas niin mieleni pahoitin, kun paikalle tulee niitä vinkujia, notta soita jotain nopeampaa, onko sulla mitään Kolmatta Naista, soita PARANOID!
Ihminen tulee matkojen takaa, vain mies ja kitara, ei mitään konekommervenkkejä, vaan pystyy esiintymään vähillä varusteilla ja ammattitaito riittää vaikka mihin. Ja sitten pitäisi toimia kuin jukeboksi, kolikko sisään ja toiveesi toteutuu! Mulla ei hermo kestäisi, mutta tietenkin kun tuota on vuosikymmenet tehnyt, niin kai siihen sitten tottuu? Ja mahtavastihan nuo coverit taittuu, Springsteenin The River hiljentää joka kerta. Mutta mieluummin olisin kyllä kuunnellut koko setin Elorannan ihkaomaa tuotantoa.

Uusi levy tietenkin ostettiin ja kinuttiin nimmarikin :)

Jotenkin aina vaan enempi arvostaa näitä suomenkielellä esiintyviä ja omia tekstejään nikkaroivia muusikoita. Ei kielitaidossa mitään vikaa ole, tietenkään, mutta tässä on aitoa pelimannimeininkiä, että tehdään musiikkia sille yleisölle jonka parissa vuodesta toiseen esiinnytään.

Pitäis ja pitäis...

...vaan kun ei saa aikaiseksi...

Tällaista se on aina kun vihdoin pääsee lomalle, mutta luotan siihen, että vielä tulee se virtapiikki, joka saa taas pyörät pyörimään ja rattaat rupattamaan.

Muutaman päivän olen vain viihdyttänyt itseäni pienillä ompelutöillä ja virkkaamalla pitsiliinaa, mutta tänään siivosin ompelukoneen pois ruokapöydältä ja tein vähän pakollisia kotitöitä. Tosin mitään suuritöistä kuten mattojen pesu en nyt millään viitsi, vaikka kaikki muut emännät tuntuvat olevan koko ajan pienissä mäntysuopasievissä näinä päivinä...

Pieni pitsiliina, johon tuli virhe, eli tässä alemmassa on
 yksi sakara liian vähän. Huomasin vasta kun pingotin
 sitä alustalle... Ei haittaa!

Tämän ohjeen äiti löysi vanhasta Suuri käsityö -
lehdestä 9/1996. Kuopus saa tämän laittaa kapio-
kirstuunsa odottelemaan.

Isäntä on häärännyt raksalla tolppia muuraten, pahimmat hellepäivät hän onneksi malttoi jättää väliin, mutta tietenkin hirveän morkkiksen valtaamana hän sitten täällä huokaili, että pitäis tehdä sitä ja tätä, ei ole helppoa ei.

Raksalla on nyt sellainen ylimenovaihe päällä, eli ihan kohta päästään hiekka- ja betonitöistä eroon ja aletaan siistimpiin hommiin eli piiruttamaan. Tätä uutta vaihetta isäntä odottaa kuulemma kuin pikkupoika joulua, eli mitä lähempänä se on, niin sitä krätyisemmäksi hän muuttuu ;)

Tuleekin tuosta mieleeni meidän esikoinen n. neljävuotiaana, kun joulupukin piti klo 16 tulla ja sitä ennen piti vielä käydä saunassa ja syödä ja sielu oli jo aivan odottamisesta riekaleina; pieni poika makasi mahallaan epätoivoista potkuitkua lattialla ja sitten pappa keksi, että mitäs jos ne lahjat laitettaisiin jo etukäteen tuonne kuusen alle... Ja siitäkös se ilo repesi, kun pikkutonttu pääsi hiplaamaan paketteja samalla kun asetteli ne nätisti odottelemaan pukin tuloa. Se iso Lego-linnalaatikko laitettiin heti siihen lähimmäksi pukin penkkiä...

Mulla olis tuossa kirpputorille vietävää tavaraa, ISO pahvilaatikko täynnä vaatteita ja osa on levitettynä sohvalle ja osa roikkuu henkareissa pitkin ovenpieliä... Joihinkin on jo tällätty hintalappua kiinni, suurin osa pestynä ja silitettynä, mutta vielä on paljon käsiteltävääkin, huh huh. Niillekin deadline on lauantaina joten kiirusta pitää.

Tuossa puhuttiin just Timon siskon kanssa noista kirpparien hinnoista, että joillakin on ihan väärä periaate ja hintaa tavaralle/vaatteelle laitetaan yhtä paljon (tai jopa enempikin!!) kuin mitä siitä pitäisi kaupasta ostettuna maksaa, tyyliin kaksi kirkasta Kartio-lasia, hinta 7,90,-, eihän siinä ole mitään järkeä!
Itse en ainakaan kirpputorilta osta minkäänlaista vaatetta yli kolmen euron, vaikka olisikin pitämätön ja vaikka siinä lukisikin että Marimekko. Periaate mikä periaate. Kaupan hinnat määrää verottaja yms. ja kirpparilla myyminen on verotonta ja tarkoituksena on laittaa hyvä, käytetty tavara kiertoon, piste.

No juu, sellainen poikkeus tuossa kirpputoritavarassa on tietenkin nämä itsetehdyt käsityöt joihin on materiaalin lisäksi nähty vaivaa, niistä voin maksaa enempikin kuin 3,-.

Maidon kera, kiitos!

Eilen kävin mustikassa ja löytyi sieltä vähän muitakin marjoja.

Tämä on tässä loppukesässä ihan parasta, mustikoita, vadelmia, metsämansikoita, nam! Ja ehdottomasti maidon kanssa syötynä, muu ei tulisi mieleenkään.

Lättyjen lisäksi hernekeitto on sellainen ruoka, jota ei tulisi mieleenkään syödä esim. veden kera. Tuleeko muita ruokalajeja mieleen? Hmm, pitää miettiä yön yli...

Trulleja odotellessa

Joku kyseli, että kuinka kaukana meidän raksa on nykyisestä asuinpaikastamme. Toivottavasti alla oleva kuva kertoo asiasta jotain, eli tuo nuolen alla oleva rakennus on meidän uusi talli, etäisyyttä ei siis linnunteitse ole paljoakaan, tietä pitkin n. kilometri. Eli lähellä ollaan ja hyvä niin, ei tästä muuten mitään tulisikaan.

Tuolla se pilkottaa naapurin puukasojen takana,
meidän uusi talli.

Raksalla on viime päivän tehty eristyshommia. Tuota villaputua on nyt sullottu tuo "musacornerin" lattian täydeltä ja vähän jo marttahuoneenkin pohjaan. Pölyistä hommaa, mutta onneksi on noita hengityssuojaimia, ettei keuhkot kärsi. Vaatteissa ja kengissä putua kulkeutuu joka paikkaan, kotonakin saa imuroida vähän väliä, mutta väliäkös tuolla.

Laitetaanpas vielä tämän päiväistä kuvaa raksalta.

Marttahuoneen eristeet ovat vielä
odottelemassa isoissa pusseissa.

Musacornerin pohja on täynnä fylliä.

Kissin kanssa tässä ollaan odoteltu trulleja, muttei ole vielä ketään käynyt, vaikka kyllä niitä muutama jo liikkeellä näkyi. Ohi menivät, höh. Saa nähdä saako itse mutustella nuo suklaat pois... On tämä kylä melko hiljaiseksi käynyt. Harmi. Kylän vähäinenkin yhteishenki lopahti kyläkoulun lakkautuksen jälkeen, eikä sitä taida enää helposti saada viriämään. Mutta saa nyt nähdä, täällä on kaikenlaista kylähanketta ja strategiaa käynnissä, joista voisi jotain piristystä itää!

Ja onhan se niinkin, että jos jotain säpinää tänne haja-asutusalueelle haluaa, niin voi ihan katsoa peiliin ja katsoa mitä sieltä löytyy... Ja sieltähän näkyy kaikkeen yhdistys/yhteisötoimintaan lopen väsynyt kansalainen, joka ei itse VIITSI osallistua mihinkään, mitä kylällä järjestetään.

Illalla aiotaan käydä perinteisesti kokkoajelulla, voisi ottaa makkarat mukaan jos sattuisi, että jossain pääsee niitä paistamaan, joillakin kokoilla näkyi ennakkotietojen mukaan olevan puffetitkin. Ennen vanhaan, eli silloin kun minä olin pieni, kokkoja poltettiin melkein joka taloudessa, kasaan raahattiin kaikki vanhat homeiset heinät, linttaiset öljykanisterit, rikkinäiset kumisaappaat, papan kauhtuneet raappahousut ja koko komeus valeltiin bensalla ja tuikattiin tuleen :) Nykyään on niin tarkkaa, että mitä saa polttaa ja mitä ei... No, ihan hyvähän se on, eivätkä ne käryävät renkaat niin mieltänostattavia olleetkaan.

Huomenna täytyy päästä metsään, eilen tein vain sellaisen pikakeikan josta ei tullut kuin vihaiseksi. Taidan tehdä oikein eväät mukaan ja teen vähän pidemmän reissun :)

Tuleeko telkkarista enää ikinä mitään katsottavaa? Ja mikä ihme tuo Äireet läx on? Ehkä olen vain tyhmä, mutta en ymmärrä tuon ohjelman ideaa, ymmärtääkö joku muu?

Pääsiäistä

Onpa mahtavaa kun aurinko paistaa ja on vapaata, vasta tiistaina pitää palata tahkoa pyörittämään, tämähän on ihan luksusta!

Miesväki on toipunut flunssasta, me naiset tällä kertaa säästyttiin, vaikka olin tiistaina ihan varma, että nyt se tulee minuunkin tuo kamala tauti, kun rintalastan alus oli tosissaan kipeä ja yskitti ikävästi. Mutta yhden hyvin nukutun yön jälkeen se sitten menikin ohi ja eilen olin jo töissä.

Nuo eteläikkunan kukkaset tuntuvat tosissaan tykkäävän auringosta, enkelinsiipi pukkaa koko ajan uutta lehteä ja flamingokukkakin on toipumaan päin, sitä en tosin laita suoraan paahteeseen, sillä siitä se ei taida tykätä. Mutta orkideamulta on tehnyt sille hyvää ja siihenkin on tullut muutama ihan uuden uutukainen lehti. Jospa se siitä, pikkuhiljaa...

Äidiltä sain pari paavalinkukkaa ja soilikin, niihin varmaan kohta alkaa tulla nuppuja, jos en ennätä hukuttamaan niitä. Äidin soilikit ainakin ovat olleet tosi ahkeria eteläikkunalla kukkijoita joten toivoa on.

Enkelinsiipi kasvaa ihan silmissä!

Tänään juhlitaan vihdoin esikoisen aikuistumista, varsinainen merkkipäivä oli jo viikkoja sitten, mutta on tässä ollut niin kaikenlaista, että päätettiin tehdä kakku vasta näin pääsiäiseksi. Ja samalla voidaan juhlia ajokorttia, eilen meni inssi läpi, vaikka vähän toipilaana joutui kokelas koitokseen :) 

Voi kauhistus kuinka sitä voi tuntea itsensä vanhaksi, kun oma lapsi täyttää 18 vee... Sitä on yhtaikaa iloinen ja surullinen, ehkä jotain alitajuista luopumista ja toisaalta itsensä kannattelua, että eihän se nyt heti maailmalle lähde. Ja sitten taas toisaalta, toivottavasti jossain vaiheessa lähtee, eihän se ole lapsen tarkoitus ikuisiksi ajoiksi äidin kainaloon jäädä!?

Kukkien joukkoon oli tulla tupsahtanut
 tällainen pojan  näpräilyn tulos :)
Taitaa olla oma hylly jo täynnä kun näitä
putoilee jo alakertaan...

Timppa on ollut aamun raksalla villoja laittelemassa Markun kanssa, mutta eiköhän ne kohta vapauta itsensä pääsiäisen viettoon. Sitten varmaankin pakataan täytekakku ja limpparit ja lähdetään mummulaan!

Tämän saint paulian ostin jo viikkoja sitten,
vielä se on iloisesti kukassa,
 ihan kiva pääsiäiskukka :)

Hyvää pääsiäistä kaikille! Nautitaan vapaapäivistä ja hiljennytään kiittämään rakkaista ihmisistä ja elämästä yleensä!

Totuuden torvelo

Käväisin jollakin blogilla ja ihastuin valtavasti, kun siellä oli otettu kuvia huushollista ihan ns. normisiivossa, jotenkin silmäni avautuivat ja tulin miettineeksi, että on tämä blogaaminenkin vähän tällaista pintakiitohommaa, jos niin haluaa. On niin helppo ottaa kuvia sellaisesta kantista, että kaikki näyttää kuin sisustuslehtien sivuilta ja samalla arjen jäljet katoavat ja blogista tulee persoonaton, joskin nätti katsella.

Siispä tein minäkin pyhän päätöksen, että nyt elämänmakua tännekin ja heti. Tässä nyt siis tulee totuuden torvelolta muutama kuva, joista sommittelun ja kuvakulman merkitys toivottavasti paljastuu.

Meilläkin on jo pääsisistä tehty!

Ja karu totuus, meillä mitään ole vielä asian hyväksi tehty,
vaan kaikki on ihan niinkuin joulun edeltä...
 Ei yksi pupu pääsiäistä tee...

No minähän olen mestarileipuri ja mustakkapiirakankin taioin tosta vaan, herkullista tuli pienellä vaivalla ja kaikki ovat onnellisia.

Siinä se on, vaivaton piirakka!

Ja tässä vähän laajempi kuvakulma.

...ja vielä vähän laajempi kuva.

Ja kuka siivoaa jäljet? Ja tiskaa likaiset taikinakulhot ja pyyhkii mikroaaltouunin rasvaroiskeista? Ei se leipominen ihan niin kivaa aina ole... Ja kyllä, meillä käytetään paljon Rainbow-tuotteita :)

Lopuksi vielä kevennys, kissan kanssa ollaan tehty aselepo ja tuossa se nyt pötköttää pyhäasennossaan.

Panun pyhäasento.

Sää näyttää otolliselta ulkoilulle, joten taidanpa minäkin kaivaa lumikengät esille ja lähden metsäretkelle, hyvää pyhän jatketta!

Perjantaiyö metsän peikkona

Kaupunkireissulta kotiuduttuani piti päästä luontoon rauhoittumaan ja latautumaan tulevaan työviikkoon. Ajattelin lähteä liikkeelle vielä kun jotain näkee ja aika hyvin ajoitin, sillä päästessäni perille oli jo todella pimeää. Aurinko heitteli enää kovin hailakoita sävyjä taivaanrantaan ja jollei polku olisi ollut niin hyvin tallattu, niin varmasti olisin jo vähän reittiä haeskellut.

Melko pimeää...

Jos olisin tiennyt, että oli tulossa noinkin kylmä yö, niin olisin varmasti siirtänyt metsäkämpillä yöpymistä tuonnemmaksi, sillä en ole mikään extremetilanteiden havittelija ja VIHAAN kylmässä sinnittelyä.

No, tuossa vaiheessa en kylmästä vielä mitään tiennytkään, lähtiessä pakkasta oli ehkä n. -10 astetta, ja vähän kyllä ihmettelin aikaisin taivaalle syttyviä tähtiä ja tyyntä metsää, ja onneksi minulla oli repussa paksu villapaita, kaiken varalta.

Perille päästyäni sytytin ensimmäiseksi ensimmäisen pesällisen ja kävin sahaamassa varalta lisää polttopuuta. Vietin pitkän aikaa vain tuijotellen ja kuunnellen puiden palamista, kai se on jotenkin geeneissä, että sitä tulta pitää tuijotella?!

Tee höyryää.

Metsäkämpällä on huvitukset vähissä, patteriradio sieltä löytyy, mutta kuka sitä jaksaa kuunnella jos voi kuunnella hiljaisuuttakin?
Ilta kului teetä keitellen ja makkaraa paistellen, petivaatteet levittelin jo hyvissä ajoin, jotta ne vähän ennättäisivät lämmetä ennen yöpuulle menoa.

Jossain vaiheessa huomasin taivaalla revontulia, mutta ne olivat niin hailakoita, etten viitsinyt niitä varten alkaa kameraa virittelemään, sen sijaan kuvasin kämpässä pitkällä ajalla höyryävää teekuppia ja jossain vaiheessa kuvasin myös harvinaisen näyttävää tähtitaivasta ja harmittelin, etten muistanut sitten ottaa sitä kiikaria mukaan, pahus.
Siinä tähtitaivasta tuijotellessani huomasin, että onpa kylmä! Kämpässäkin lämpö kyllä nopsasti nousi aina kun puita poltteli, mutta aika pian lämpötila lähti takaisin laskuun. Menin vihdoin joskus puolilta öin petiin, mutta eipä se uni tullut, sillä kylmyys tunki patjasta ikävästi ja jouduin pukemaan kaiken mahdollisen päälleni.

Jossain vaiheessa olin nukahtanut kuunnellessani radiota ja kämpässäkin oli lämpö jo parinkympin tienoilla. Jatkoin unia, vaikka välillä havahduin milloin jäähtyvän uunin pamahteluun tai siihen kun oli liian hiljaista ja mielikuvitus lähti liikkeelle... Mitähän metsänpetoja siellä oikein liikuskelee kuun loisteessa hohtavilla hangilla? Susia ainakin mutta... Tuskin sentään ihmissusia?!

Kyllä, kuuhan se siellä!

Aamulla nousin vihdoin, kun aikani yritin vielä vähän nukkua, ei onnistunut, oli liian kylmä ja kuukin heitti kelmeää valoaan suoraan ikkunasta sisälle. Aloin siis virittelemään uudelleen valkeaa uuniin ja vilkaisin lämpömittaria, sisällä oli enää 5 astetta lämpimän puolella, ei siis ihme, ettei uni enää suostunut jatkumaan!
Eipä siinä auttanut muu kuin alkaa aamuteetä keittelemään viiden aikana aamulla. Ja sitten kun valkeni ja olisi jo voinut lähteä taapertamaan takaisin kotiin, olikin jo taas niin lämmintä ja mukavaa, etten olisi raaskinut :)

Kun sitten joskus klo 8 jälkeen kotiuduin kämpiltä, kuulin että yöllä oli ollut pakkasta ainakin -22 astetta, pakkanen paukkuikin mahtavasti paluumatkalla kun ensimmäiset kunnon auringonsäteet alkoivat lämmittää puiden kylkiä.

Suosittelen kaikille tällaista vetäytymistä aina silloin tällöin, yksinäisyys voi olla pelottavaa, jos ei ole siihen tottunut, mutta aivan varmasti sitä kannattaa kokeilla.

Öinen metsä on todella lumoava ja vielä intensiivisempi fiilis tulee aivan taivasalla, jos vain tarkenee... Ja osaa pitää mielikuvituksensa aisoissa.

Takaisin arkeen

Tämä kuva on otettu itsenäisyyspäivänä,
sen jälkeen aurinkoa ei paljoa ole näkynyt.

Jotenkin helpottavaa palata takaisin arkeen, koululaisetkin palaavat pulpettiensa ääreen maanantaiaamuna, joissakin kunnissa koulu alkoi jo torstaina. Esikoisen työjärjestyksessä tunteja näyttää olevan 26 kpl, maanantaina pääsee koulusta jo puolilta päivin ja torstaina koulu alkaa vasta 10:20. Ihan mukavia päiviä siis, vain keskiviikko on pitkä, eli koulu alkaa 8:15 ja loppuu klo 16.
Kuopuksen päivät ovatkin vakiopituisia, eli joka päivä klo 8:15–14:15. Kolmena iltana on harrastustoimintaa, joten aika vähän jää aikaa joutenololle, kun läksytkin pitäisi jaksaa tehdä ja pahimpina viikkoina jakson lopulla saattaa olla kolmetkin kokeet.

Jotenkin hämärästi muistan, kuinka raskaita nuo pitkät päivät olivat ja illalla piti vielä jaksaa lukea läksytkin ja kirjoittaa aineita, vaikken ollut edes mikään ahkera oppilas. Etenkin tämä sydäntalvi oli aina tosi rankaa ja kovilla pakkasilla koulumatkat venyivät, kun linja-auto saattoi hyytyä jonnekin pökköperälle tai lunta oli niin paljon, että jouduttiin odottelemaan aura-auton tuloa.

Mikseihän täälläkin voisi kertakaikkiaan julistaa sellaisia kansallisia vapaapäiviä, jos pakkasraja (esim. -30 C astetta) ylittyy? Mitä säästöä tulee siitä, että on PAKKO lähteä töihin ja kouluihin, kun tietää miten paljon tämä kuormittaa autoja ja ihmisiä? Työpaikoilta pitäisi ainakin löytyä sellaista joustoa, että jos on mahdollista tehdä etätöitä, niin tällaisina pakkaspäivinä se olisi järjestettävissä, ettei sen takia tule miinusta tunteihin, kun auto ei kertakaikkiaan suostu käynnistymään ja työpaikalle ei muutoin pääse.

Kyllä olisi kansalaisaloitteen paikka, että saataisiin tuollainen kansallinen pakkasraja, sitähän voitaisiin kampanjoida vaikkapa nimellä Pakkaspäivät nyt kun pekkaspäivät ovat jäämässä historiaan.

Itsenäisyyspäivän mietteitä

Tänä aamuna mentiin jo kahdeksaksi sytyttelemään sankarihaudalle kynttilöitä, tällä kertaa emme tehneet turhaa reissua vaan kaikki sujui hienosti ja valmiita oltiin jo ennen yhdeksää. Ja jälleen tuli kirkkomaalla harras mieli ja syvä kunnioitus isänmaata puolustaneita kohtaan.

Isänmaallisuus tietenkin korostuu tällaisena päivänä, mutta kyllä omasta puolestani voin sanoa, että on se jotain niin sisäänrakennettua, että se heijastuu ihan arkielämäänkin vaikkei siitä nyt varmaan niin kovaa äläkkää pidäkään. Me ollaan vielä sitä sukupolvea, jotka olemme kuulleet sotajuttuja ihan oikeilta sankareilta ja joiden lähisukulaiset ovat rintamalla olleet. Enkä ole varmasti ainoa, joka vielä tunnistaa itsessään jonkinlaista ryssänpelkoa. (Kamala sana, mutta sitähän se on, mitä sitä kaunistelemaan.)

Minä ainakin osaan arvostaa itsenäisyyttä ja juhlistan sitä omalla tavallani. Omia lapsiani en kumminkaan aio mitenkään tähän asiaan aivopestä, mutta luulisin, että tartutan tätä asennetta ihan huomaamattani. Mutta toisaalta, mitä jää jäljelle jos ei osaa arvostaa omaa isänmaataan, jota niin monet hengellään sodissa puolustivat?

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Puoliksi märäntynyt

Sellainen olo minulla on juuri nyt. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta kaikki säryt ja lihasjännitykset tuntuvat olevat sataprosenttisesti ruumiini (kamala sanoa noin elävästä ihmisestä) vasemmalla puolella! Onkohan mun työasentoni ihan oikea vai mistä tämä kaikki toispuoleisuus johtuu?

Lenkilläkin kävin taas, eikä se tuntunut oloa yhtään helpottavan, eikä tämä läppärin naputtelu varmaankaan auta yhtään asiaa, mutta ehkä henkisesti kumminkin. Ja huomenna on vapaapäivä, joten ei haittaa vaikka vähän tässä nyt valvoskelen ja heittelen ajatuksia avaruuteen.

Hieman ajatus pätkii, mutta onko tuo nyt ihme kun päästäkin on vain puolet kapasiteetista käytössä, enkä tiedä onko tuo täysi kapasiteettikaan nyt häävin mahtava.

Otin kissistä ja jääkaapista kaverikuvan....

Siellä on muuten tosi mahtava tähtitaivas, jos olisin yhtään energisempi niin ottaisin kameran ja lähtisin kuvaamaan avaruuden ihmeitä, mutta taidan jättää nyt väliin ja vietän tässä rauhallista yösydäntä kissin kanssa. Isäntä kuorsaa kammarissa, kello tikittää seinällä ja kannettavan puhallin säestää, muuten onkin ihanan rauhallista.

Töissä oli taas aivan kauhia kiirus ja tein toista tuntia ylimääräistä, ettei tarvi huomenna lähteä ajamaan ihan joutavan takia ja hyvä niin, nyt voi hyvällä omallatunnolla viettää vapaapäivää niin ettei ressaa liikaa mennä maanantaina takasi töihin.

Harmi kun aamulla ei saa jäädä nukkumaan, vaan pitää kiskoa kolme teiniä (kaksi omaa + yksi lainateini) klo 7 aamukaakaolle ja vielä kuskata ne opinahjoonsa ajoissa... No, eihän tämä vielä mitään, isännän työt alkaa jo klo 6, eli ihan epäinhimilliseen aikaan.

Mun luontainen vuorokausirytmini on muuttunut huimasti sen jälkeen, kun ollaan isännän kanssa lyöttäydytty yhteen. Ennen päästelin aina pikkutunneille tehden kaikenlaista poikkitaiteellisia juttuja (maalasin tauluja, kirjoittelin, tein kuvausteknisiä kokeiluja yms), mutta sitten kun "pokelainen" tuli siihen kynkkään haukottelemaan, niin pikkuhiljaa olen minäkin taantunut iltauniseksi nyhveröksi. Sellaista se rakkaus teettää. Eikä tästä ole näköjään enää paluuta entiseen, sillä ainakin nyt tulee taas sellaista tekstiä, että taas saa hävetä jälkikäteen... Että parasta varmaan mennä nukkumaan ja nyhveröimään. Hyvää yötä.

Sunshine Award!

Kiitos Elämää Vihreällä Saarella -blogille Sunshine Award -tunnustuksesta! Tämä on blogiurani ensimmäinen laatuaan ja otan haasteen ilolla vastaan!

Mutta jotta voin ottaa vastaan tunnustuksen, pitää minun vastata seitsemään kysymykseen. Ja täältä pesee:

Lempinumero: (Tämä on niin vaikea...), mutta minäpä hieman kääntelen ja vääntelen tätä kuten tapani on, eli lempinumeroni on 8, sillä sen voi kääntää 90 astetta myötä- tai vastapäivään, jolloin siitä tulee äärettömyyden symboli ja minua kiinnostaa kaikki avaruuteen liittyvä. Jotkut saattavat tuntea äärettömän tähtitaivaan alla pelkoa (tunnen ainakin yhden tällaisen ihmisen ihan lähipiirissäni), mutta minä rakastan katsella tuota "viimeistä tutkimatonta korpimaata" ja tuijotan telkkarista kaiken scifi-hömpän mitä tarjolla on.

Alkoholiton suosikkijuoma: Tämä on helppo, vastaus löytyy myös avataristani, eli kahvi. Olen ollut kahvitummu jo ihan pienestä ja pahimman nuoruudenangstin aikaan kahvia tuli päivittäin juotua litratolkulla. Nykyään osaan olla fysiikalleni armelias ja tyydyn kolmeen-neljään kuppiin päivässä. Maidolla ja teelusikallinen sokeria, kiitos!

Lempieläin: Lehmä. Piste. Olen muistaakseni kirjoittanut ylistyskirjoituksen tästä fiksusta maidontuottajasta jonnekin jo aiemmin...

Facebook vai Twitter: Facebook. Olen Twitterissä kyllä olemassa, mutta en jaksa siellä käydä vaikka Stephen Fryn tviittauksia joskus lueskelenkin.

Intohimoni: Luontokuvaus ja siihen läheisesti liittyvä metsä, sinne on pakko päästä mahdollisimman usein.

Suosikkiviikonpäivä: Vastaan lauantai, silloin saa aamulla nukkua myöhään ja vielä on yksi vapaapäivä ennen työviikkoa.

Suosikkikukka: Vanamo, se on niin pieni ja vaatimaton, hukkuu melkein sammalikkoon, mutta kun sen löytää ja nuuhkaisee niin – aah!

Heitän aurinkoisen haasteen kahdelle aurinkoa tarvitsevalle, eli hohoi Millan Kanttorilan puutarhasta ja  Jonna Projekteista isoin-blogilta!

Uneton Vimpelissä

Juu, ei tullut yöllä uni silmään sitten kumminkaan, oli kylmä ja kuuma, tuuli ujelsi ja kissikin kävi häiriköimässä. Heitin sen pihalle lumituiskuun vaikka se kuinka yritti maastoutua ruokakupin taakse, sinne lensi huiskuhäntä hankeen että pölähti.

Ihme kun aamulla ei kumminkaan hirveesti väsyttänyt, heräsin jo 6.30, kävin ruiskussa ja ennätin töihinkin ajoissa vaikka oli pakko mennä tankin kautta. Ja Halkosaaren risteyksessä kihnasin jonkun pallolakkikuskisen Micran perässä kuuttakymppiä, niin se meni kuin täi kipeässä ruvessa... Ei siellä nyt NIIN huono keli ollut vaikka vähän lunta pöllyyttikin.

Meillä on täällä sähköt riittäneet koko ajan, joitain pikku räpsymisiä on ollut, mutta ei mitään mainittavia katkoksia. Joten on ihan käsittämätöntä miten jossakin on oltu ilman sähköjä TAPANISTA saakka! Hyvänen aika! Just uutisissa eräs mies sanoi, että pimeys on pahinta, kun on tällainen vuodenaikakin, mahtaa se jo vaikuttaa ihmisen vuorokausirytmiinkin aika lailla, tekee varmaan mieli nukkua koko ajan. Eihän sitä voi tehdäkään mitään jos on pimeää? Tai ei ainakaan kannattaisi, ettei tule haavereita.

Ja miten sitä tarkenee ja tekee ruokaa jos ei ole mitään tulisijaa? Niinkuin meillä ei ole edes saunankiuasta mitä  lämmittää jos niin hullusti kävisi, että piuhat katkeais. Jollain trangialla sitä varmaan pitäisi kaffit keitellä tai tehdä nuotio keskelle olohuoneen lattiaa. Ihan avuton sitä olisi.

Pannuhuoneeseen voisi varmaan valkeaa laitella, mutta ei se tupaan lämpöä toisi kun kiertopumppu ei toimi joten jos pakkasta olisi vielä enempi, niin mehän palennuttaisiin tänne kuin torakat... Nytkin tuntuu, että tupa jäähtyy ihan kiitettävästi vaikkei pakkasta ole kuin pari astetta.

Noin kaksi vuotta sitten (8.1.2010) otin kuvan kun oli vähän enempi pakkasta...

Hieman kylmä oli pari vuotta sitten...

2012

Tästä se lähtee, uusi vuosi ja uudet kujeet.
Uuden vuoden lupauksia en tehnyt, joten samalla kaavalla edetään, hiljaa hyvä tulee jne. Tässä taloudellisessa tilanteessa ei voi kun katsoa päivä kerrallaan ja toivoa, että kumpikin, tai edes toinen saisi pitää työpaikkansa ja pystyttäisiin rakentamista jatkamaan edes jotakuinkin aikataulussa.
Tämä talvitauko on tullut tarpeeseen, alkoi olemaan jo motivaatio aika hakusassa loppusyksystä. Jahka kevätaurinko alkaa paistaa niin eiköhän sitä energiaakin ala suonissa virtaamaan.

Joulu ja uusivuosi vietettiin perinteisesti, eli jouluna syötiin velipojan perheen parissa, kiitos kestityksestä;) ja eilen oltiin Hallapurolla pelailemassa lautapelejä ja tietenkin ammuttiin Ressun iloksi muutama raketti. Jouduttiin viimein telkeämään se talliin, ettei olisi napannut sytytettyä rakettia hampaisiinsa. Se ei siis pelkää raketteja vaan innostuu niistä vähän liikaakin...

Ulkoiltuakin tuli ihan kiitettävästi. Nytkin sää näyttää ihan kohtuulliselta, joten illalla voisi heittää kunnon lenkin, että jaksaa sitten taas nukkua, huomenna pitäisi olla töissä silmät sirkeänä kun otetaan henkilöstöstä esittelykuvia lehtijuttua varten. Voi ei.

On kyllä vähän tämä unirytmi heitellyt miten sattuu, tänä aamuna jaksoin nousta vasta 9.30. Isäntä oli jo siihen mennessä ollut usemman tunnin hereillä ja käynyt lenkilläkin. Hohhoijaa. Onneks kohta nämä pyhät loppuu ja alkaa normaali arki, eihän tällaisista pyhistä mitään iloa olekaan, kun kumminkaan vapaapäiviä töistä ei tule, ihan yhtä riesaa tällainen! Höh. Ja kersoillakin vapaata vielä viikko, kuka ne saa enää takaisin normaaliin unirytmiin sitten kun maanantaina pitää olla koulussa klo 8.15?

Hyvää Uutta Vuotta!

Randomia

Tauno-kissa odottelemassa nälkäisiä
 lintusia lintulaudalle syöpöttelemään

Jos nyt laittaisi tällaisen ihan satunnaisen kuvan arkistoista eetteriin, kun ei oikein muutakaan keksi. Eli kuvassa on Tauno-kissa odottelemassa nälkäisiä lintusia lintulaudalle syöpöttelemään ;D Tane on muuten yksi näitä mystisesti kadonneita kissoja eli tämä kuva on otettu joskus pari vuotta sitten eikä Tanea enää ole olemassakaan. Harmi, sillä Tane oli tosi fiksu kaveri (kuten kuvasta näkyy ;) ja tehtiin sen kanssa monta jännää kuvausretkeä joenrannassa ja vähän joen takanakin. Joskus se tuskastui mun välinpitämättömään asenteeseen ja huomiota saadakseen alkoi raadella terävillä kynsillään kamerareppua. No sitten se sai kyllä huomiota osakseen, ihan kiitettävästi.

Tauno oli myös yksi parhaista poseeraajista, mulla on siitä monta hyvää kuvaa varastossa. Voin joskus laitella lisääkin nähteille, jos vaan muistan.

Toivotaan, että Tanen kohtalona ei ollut jäädä minnekään kitumaan vaan että mainion katin lähtö on ollut nopea ja peloton. Tai mistä sitä tietää jos se vielä tänä päivänäkin elää erakon elämää jossain villin erämaan sydämessä jyrsijöitä napsien ja katrasta kasvatellen. Ai niin, taittiin ennättää kyllä tämä kisu deaktivoimaan... Eli pikku-Taunoja emme varmaankaan maan päälle ainoatakaan saaneet.


Meinas tässä kirjoitellessani unohtua taatelikakku uuniin, ei se nyt onneksi ihan tohjoksi ennättänyt kärventyä.

Mahtavia nämä vapaapäivät kun saa rauhassa antaa ajatuksen lentää ja lepuuttaa hermoja. Jouluakin vois pikkusen valmistella, mutta jotenkin nyt tuntuu, että kaippa se sieltä tulee ilmankin. Kun nyt välillä jonku kakun leipasee ja vähän valoja ikkunoihin heittelee niin hyvä on. Lahjoistakaan ei nyt ole hirveesti huolta, kun lapset on jo niin isoja, että osaavat kyllä ne itse netistä tilata, paitsi että ainahan sitä jotain pikkuylläriä pitää hankkia... Aikuiset jääkin tänä jouluna ilman lahjoja, päätettiin näin koko suvun kesken, keskitytään vaan hyvään syömiseen ja juomiseen, sekä tietysti yhdessäoloon ;) Sehän se on parasta koko joulussa.

Laitetaanpas tähän loppuun vähän Sibeliusta, hänen syntymäpäivänsä kunniaksi http://www.youtube.com/watch?v=C4ZOjO-5Mc4&feature=related

Itte tehtyä

Melko synkkää ja väritöntä tämä marraskuu...

Tänään törmäsin jälleen sisäiseen käsityöläiseeni, eli siihen joka sanoo yritysten ja verkkokauppojen sivuilla surffatessa, että "onpa kallis, tuollaisenhan voisi itekkin tehdä..." Enkä sitten koskaan tilaa mitään, tosin siihen on kyllä toinenkin syy, joka on vielä raadollisempi kuin tuo jo mainitsemani, eli tietenkin ikuinen köyhyys.
Just kävin peruuttamassa Roope Setä-lehden tilauksen, joka tulikin kyllä tilattua ihan ajattelemattomasti, eikä sitä kukaan edes lue. Aku Ankka saa, ainakin toistaiseksi, meille vielä tulla, sitä sentäs luetaan.

Rahankäyttöä joutuu koko aika tarkkailla yhä tiiviimmin, vaikka ollaan (ainakin vielä toistaiseksi) kumpikin työssäkäyviä, niin kyllä tässä tiukilla ollaan. Onneksi ei olla ennenkään totuttu mihinkään hulppeaan elintasoon, joten se, että jää esim. ulkomaanmatkat tekemättä, ei paljoa meikäläistä hetkauta ;D Kunhan nyt saadaan makkaraa leivän päälle ja bensaa tankkiin niin kaikki on ok. Ja lapsille edes joskus jotain luksusta, eli uusi peli tai uimahallireissu silloin tällöin niin pysyy fiilikset plussan puolella.

Niin, siitä itse tekemisestä piti kirjoittamani, eli viimeksi ihastuin valtavasti näistä terraviivan keramiikkalaatoista ja aikani klikkailtuani tulin siihen tulokseen, että ei näitä kannata mistään kaupasta ruveta ostelemaan, vaan voihan näitä itsekin tehdä! Eihän siihen tarvi kuin polttouuni ja jotain savimassaa ja lasitetta ja ehkä myös hieman taitoa ja aikaa ja... Eli ei mitään toivoakaan ihan oikeasti tällaisia itse valmistaa, mutta kun ei sille sisäiselle käsintekijälle ja itaralle pihistäjälle pysty tällaista asiaa selittämään.

Sama juttu huonekalujen kanssa, en millään pysty surffailemaan firmojen sivuilla, kun aina tulen samaan lopputulokseen: liian kalliita, nuljusti tehtyjä, huonoja materiaaleja, lyhyt ikäisiä... Mikään ei kelpaa ja kun hintoja katsoo niin happi loppuu ja pyörryttää.

Tämä rakentaminen ja kodinsisustus on kyllä sellaista, että helposti heittäytyy jonkinlaiseen joukkohysteriaan ja nälkä kasvaa syödessä. Tietyistä esineistä näkyy helposti tulevan must-juttuja, ainakin sen kuvan saa kun blogeilla kiertelee ja aina vaan samat valaisimet ja  villitykset pomppii silmille. Eniten ihmettelin jokin aika sitten tuota asiaa, että keittiöihin asenneltiin noita avohyllyjä, joille sitten laiteltiin maustepurkkeja, jauhopusseja, kahvi/teepurkkeja ym. sälää, niitä näkyi olevan kaikilla ja minä näin niissä vain hirvittävää epäkäytännöllisyyttä ja sekavuutta. Ja sitten nämä nykyiset valaisimet kaikkine kristalli/lasihärpäkkeineen, en voisi kuvitella omaan keskiluokkaiseen kotiini moisia prinsessajuttuja...  Yleensäkin se asia, että uuteen kotiin ostetaan kaikki kaupasta, eikä vanhasta kodista voi tuoda mitään kun se ei sovi uuteen lookkiin on jotain ihan käsittämätöntä. Mutta minähän en olekaan sisustusihmisiä vaikka haluaisinkin kodistani viihtyisän ja käytännöllisen.

No, ehkä se sisäinen sisustaja sieltä vielä jossain vaiheessa ilmoille pääsee, kunhan tuo sisäinen kitsastelija vähän hiipuu.