torstai 8. joulukuuta 2011

Randomia

Tauno-kissa odottelemassa nälkäisiä
 lintusia lintulaudalle syöpöttelemään
Jos nyt laittaisi tällaisen ihan satunnaisen kuvan arkistoista eetteriin, kun ei oikein muutakaan keksi. Eli kuvassa on Tauno-kissa odottelemassa nälkäisiä lintusia lintulaudalle syöpöttelemään ;D Tane on muuten yksi näitä mystisesti kadonneita kissoja eli tämä kuva on otettu joskus pari vuotta sitten eikä Tanea enää ole olemassakaan. Harmi, sillä Tane oli tosi fiksu kaveri (kuten kuvasta näkyy ;) ja tehtiin sen kanssa monta jännää kuvausretkeä joenrannassa ja vähän joen takanakin. Joskus se tuskastui mun välinpitämättömään asenteeseen ja huomiota saadakseen alkoi raadella terävillä kynsillään kamerareppua. No sitten se sai kyllä huomiota osakseen, ihan kiitettävästi.

Tauno oli myös yksi parhaista poseeraajista, mulla on siitä monta hyvää kuvaa varastossa. Voin joskus laitella lisääkin nähteille, jos vaan muistan.

Toivotaan, että Tanen kohtalona ei ollut jäädä minnekään kitumaan vaan että mainion katin lähtö on ollut nopea ja peloton. Tai mistä sitä tietää jos se vielä tänä päivänäkin elää erakon elämää jossain villin erämaan sydämessä jyrsijöitä napsien ja katrasta kasvatellen. Ai niin, taittiin ennättää kyllä tämä kisu deaktivoimaan... Eli pikku-Taunoja emme varmaankaan maan päälle ainoatakaan saaneet.


Meinas tässä kirjoitellessani unohtua taatelikakku uuniin, ei se nyt onneksi ihan tohjoksi ennättänyt kärventyä.

Mahtavia nämä vapaapäivät kun saa rauhassa antaa ajatuksen lentää ja lepuuttaa hermoja. Jouluakin vois pikkusen valmistella, mutta jotenkin nyt tuntuu, että kaippa se sieltä tulee ilmankin. Kun nyt välillä jonku kakun leipasee ja vähän valoja ikkunoihin heittelee niin hyvä on. Lahjoistakaan ei nyt ole hirveesti huolta, kun lapset on jo niin isoja, että osaavat kyllä ne itse netistä tilata, paitsi että ainahan sitä jotain pikkuylläriä pitää hankkia... Aikuiset jääkin tänä jouluna ilman lahjoja, päätettiin näin koko suvun kesken, keskitytään vaan hyvään syömiseen ja juomiseen, sekä tietysti yhdessäoloon ;) Sehän se on parasta koko joulussa.

Laitetaanpas tähän loppuun vähän Sibeliusta, hänen syntymäpäivänsä kunniaksi http://www.youtube.com/watch?v=C4ZOjO-5Mc4&feature=related

tiistai 6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivä

Hyvää Itsenäisyyspäivää.
Tänä aamuna kiiruhdettiin kirkon pihalle partiolaisten kanssa sytyttelemään kynttilöitä sankarihaudoille ihan turhaan, sillä ne oli jo joku ennättänyt sytyttämään! Aikamme siinä sitten ihmeteltiin sattunutta lapaset ojossa ja tuskailtiin, että missä kohtaa tietokatkos oli tullut ja päätettiin lähteä kotiin. Vähän harmitti, mutta tärkeintä kumminkin on, että kynttilät nyt siellä kirkkomaalla palaa. Nyt tässä sitten kotosalla vähän aikaa ennätän blogia päivittää ja lähden uudelleen kirkolle kolehtin kantoon.

Jossain vaiheessa lämmitetään sauna, syödään jotain hyvää, katsotaan Tuntematon sotilas ja illalla tietenkin Linnan juhlat.

Että tällaista ihan tavallista Itsenäisyyspäivän viettoa meillä ja hyvä niin.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Itte tehtyä

Melko synkkää ja väritöntä tämä marraskuu...

Tänään törmäsin jälleen sisäiseen käsityöläiseeni, eli siihen joka sanoo yritysten ja verkkokauppojen sivuilla surffatessa, että "onpa kallis, tuollaisenhan voisi itekkin tehdä..." Enkä sitten koskaan tilaa mitään, tosin siihen on kyllä toinenkin syy, joka on vielä raadollisempi kuin tuo jo mainitsemani, eli tietenkin ikuinen köyhyys.
Just kävin peruuttamassa Roope Setä-lehden tilauksen, joka tulikin kyllä tilattua ihan ajattelemattomasti, eikä sitä kukaan edes lue. Aku Ankka saa, ainakin toistaiseksi, meille vielä tulla, sitä sentäs luetaan.

Rahankäyttöä joutuu koko aika tarkkailla yhä tiiviimmin, vaikka ollaan (ainakin vielä toistaiseksi) kumpikin työssäkäyviä, niin kyllä tässä tiukilla ollaan. Onneksi ei olla ennenkään totuttu mihinkään hulppeaan elintasoon, joten se, että jää esim. ulkomaanmatkat tekemättä, ei paljoa meikäläistä hetkauta ;D Kunhan nyt saadaan makkaraa leivän päälle ja bensaa tankkiin niin kaikki on ok. Ja lapsille edes joskus jotain luksusta, eli uusi peli tai uimahallireissu silloin tällöin niin pysyy fiilikset plussan puolella.

Niin, siitä itse tekemisestä piti kirjoittamani, eli viimeksi ihastuin valtavasti näistä terraviivan keramiikkalaatoista ja aikani klikkailtuani tulin siihen tulokseen, että ei näitä kannata mistään kaupasta ruveta ostelemaan, vaan voihan näitä itsekin tehdä! Eihän siihen tarvi kuin polttouuni ja jotain savimassaa ja lasitetta ja ehkä myös hieman taitoa ja aikaa ja... Eli ei mitään toivoakaan ihan oikeasti tällaisia itse valmistaa, mutta kun ei sille sisäiselle käsintekijälle ja itaralle pihistäjälle pysty tällaista asiaa selittämään.

Sama juttu huonekalujen kanssa, en millään pysty surffailemaan firmojen sivuilla, kun aina tulen samaan lopputulokseen: liian kalliita, nuljusti tehtyjä, huonoja materiaaleja, lyhyt ikäisiä... Mikään ei kelpaa ja kun hintoja katsoo niin happi loppuu ja pyörryttää.

Tämä rakentaminen ja kodinsisustus on kyllä sellaista, että helposti heittäytyy jonkinlaiseen joukkohysteriaan ja nälkä kasvaa syödessä. Tietyistä esineistä näkyy helposti tulevan must-juttuja, ainakin sen kuvan saa kun blogeilla kiertelee ja aina vaan samat valaisimet ja  villitykset pomppii silmille. Eniten ihmettelin jokin aika sitten tuota asiaa, että keittiöihin asenneltiin noita avohyllyjä, joille sitten laiteltiin maustepurkkeja, jauhopusseja, kahvi/teepurkkeja ym. sälää, niitä näkyi olevan kaikilla ja minä näin niissä vain hirvittävää epäkäytännöllisyyttä ja sekavuutta. Ja sitten nämä nykyiset valaisimet kaikkine kristalli/lasihärpäkkeineen, en voisi kuvitella omaan keskiluokkaiseen kotiini moisia prinsessajuttuja...  Yleensäkin se asia, että uuteen kotiin ostetaan kaikki kaupasta, eikä vanhasta kodista voi tuoda mitään kun se ei sovi uuteen lookkiin on jotain ihan käsittämätöntä. Mutta minähän en olekaan sisustusihmisiä vaikka haluaisinkin kodistani viihtyisän ja käytännöllisen.

No, ehkä se sisäinen sisustaja sieltä vielä jossain vaiheessa ilmoille pääsee, kunhan tuo sisäinen kitsastelija vähän hiipuu.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Ikkunan puitteita

Eihän tästä mitään tule, kun ei enää tänne blogillekaan ennätä enää ikinä... Töissä pitää kiirettä ja kaikenmaailman kursseillakin tässä on pitänyt hypätä.

Ja kiirettä on pitänyt raksallakin, isäntä on häärännyt siellä pää märkänä ja nyt, vihdoinkin, alkaa loppu häämöttää. Räystään aluset saatiin valmiiksi pari viikkoa sitten, syvennykseen on tehty katto ja osa nurkkalaudoista on jo valmiina odottamassa kiinnitystä. Jahka saadaan muutama seinäpaneeli paikoilleen niin päästään asentamaan rännejä ja syöksytorvia.

Ikkunanvuorilautoja ollaan jo vähän tuumailtu, tässä kuvaa viritelmistä:
Kaksi vaihtoehtoa, ehkä tehdään jotain näiden väliltä?
Laitetaanpas tähän loppuun vielä yksi kuva tuosta päädystä nyt kun siinä on tuo ikkunakin asennettuna. Sorry, vähän ahdas kuva, ei ollut laajakulmaa vielä tuolloin kamerassa... Pitääkin käydä tässä jonain päivänä kuvaamassa uudet yleiskuvat ennenkuin sataa lunta joka paikan tukkoon. 

Päädyn ikkuna tilattiin Kaustiselta Virkkalan
 puunjalostukselta mittatilaustyönä, keskellä
on sisäänpäin aukeava osuus josta
 saa lastattua matskua sisälle.
Jännä miten muuten näissä kahdessakin kuvassa tuo seinän väri näyttää ihan erilaiselta, ylemmässä kuvassa se on selvästi sinisempi ja alemmassa taas vihreään vivahtava. 

Nämä väriasiat on muutenkin tosi vaikeita ja töissä niiden kanssa joutuu välppäämään ihan tarpeeksi muutenkin. En mitenkään innolla odota aikaa, että joutuu valitsemaan tapettien ja muitten sisustukseen liittyvien juttujen värimaailmaa. No, voihan niitä pähkäillä sitten asiantuntijoiden kanssa kunhan vaan ensin selvittää itselleen, että mitä oikein haluaa ja minkälaisia valaistuksia käyttää missäkin tilassa, ja sitten pitää muistaa, että ulkoa tulee myös (toivottavasti) valoa ja miten menetellään näissä sekavalotilanteissa. 

Hah hah, tosi hauskoja juttuja tiedossa ;) Mutta onneksi ei ihan vielä.



keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Räystään alukset tukkoon

Tänään saatiin järven puoleinen räystään alus umpeen, jännä miten heti alkoi näyttää valmiilta ;D
Ikkunaa enää pääty huutelee.
Kun nyt vaan näitä kelejä riittäisi vielä vähän aikaa, että saataisiin kunnialla nämä viimeiset jutskat tehtyä. Sitten voisikin kätkeä naulapyssyt yms. tykötarpeet vähäks aikaa jonnekin piiloon ja keskittyä johonkin ihan muuhun.



lauantai 1. lokakuuta 2011

Ihme kelejä!

Järvellä on nähty harvinaisen komeita
vaahtopäitä  näinä päivinä.

Juu, eilen rikottiin lämpöennätyksiä vaikka pitkään on ollut sateita ja tosi myrskyisiä kelejä. Lappajärven pinta on reilusti yli normikorkeuden ja veneitä on ennätysmäärät kateissa. Laitureita on rikkoutunut ja vedet tunkee ihmisten kellareihin.

No, tänään oli tosi hyvä raksakeli ja siellähän oltiin aamusta saakka. Nyt ollaan huilattu pari tuntia ja isäntä kuorsaa kissi kainalossa kammarissa, aiotaan mennä vielä iltatuuriin lyömään tuon matalan osan muutamat lyhyet laudat seinään pois vaivoista, sitten varmaan huomenissa hyökätään räystään alusten kimppuun.
Päädyn ikkunaa ei olla vielä saatu, mutta kai se pian tulee...
Kauhean nopeasti tämä aika huristaa, lokakuu alkoi ja kohta on taas lasten syysloman aika. Me tuskin minnekään lähdetään, kun töissä ollaan kumpikin, mutta varmaan keilaamaan ja uimaan sentäs päästään.

Ookkei, nyt raksalle, moi!



lauantai 17. syyskuuta 2011

Voi hitsinpimpula!

Tämä syksy on ollut kyllä melkoista haipakkaa. Autot on sen ikäisiä, että aina on jommassa kummassa laittoa, säät kiusaa ja voimat on vähissä. Tuntuu, että raksalla ei tapahdu mitään, vaikka koko ajan jotain siellä häärätäänkin.

Kätevä isäntämme taipuu moneen...
Tässä vanha ajokkimme jälleen saamassa uusia varaosia

Onneks tämä viikonloppu on säiden puolesta parempi ja Timolla on ollut siellä eilen ja tänään kavereita apuna joten ehkä vihdoin alkaa helpottaa. Eipä siellä enää isoja tällä syksylle enää tarvikaan tehdä, kunhan saadaan loput laudat seinään ja räystäät umpeen, rännitkin odottelee jo tontilla. Pari ikkunaa päätykolmioihin on vielä toimituksessa, mutta nekin luvattiin kuun vaihteessa.

Tuskin maltan odottaa, että päästään laittamaan ikkunanvuorilaudat paikoilleen, sitten olisikin ulkopuolelta valmista! Lattian valaminen onkin sitten se vihoviimeinen mitä yritetään tämän vuoden puolella, sitten huilataan.

Jaa-a, haravoimistakin jo olisi, mutta ehkäpä ne saa nyt odotella, että saan näitä muita kotitöitä ajantasalle, pyykkiä riittää ja roinaa pitäisi raivata nurkista. Mulla on aina useampikin pussi kirpputorikamaa odottelemassa pesuhuoneessa, tuntuu että joka paikka on täynnä pieneksi jäänyttä vaatetta, kenkiä ja astioita. Kirjojakin hyllyt pullistelee, mutta niistä en luovu vaan odotan uutta tupaa ja isompaa kirjahyllyä ;)

Just tuossa Timon kanssa pohdittiin, että tuleekohan vielä se aika, että olisi ihan oikeaa vapaa-aikaa? Ettei koko ajan olisi kauheat paineet mennä raksalle jotain värkkäämään? Osaakohan sitä enää ollakaan sitten kun joskus talo on valmis...

Mikähän siinä muuten on, että vaikka koko ajan sitä toitotetaan toisillemme, ettei pidä stressata niin kumminkin me sitä tehdään alituiseen. Kai se on ihmisen pääkoppa niin rakennettu, että mitään ei tapahdu jos vain viheltelee?

Panu-kissi seuraa puuronkeittoa
 silmä tarkkana... 

perjantai 2. syyskuuta 2011

Sieniä ja kärpäsiä, ja kärpässieniä...

Hirvikärpäsiä riittää, tämä ei ole vielä päässyt siivistään.
Sieniä on metsässä aina vaan enempi, paljon myös semmoisia mitä en ole ennen edes nähnyt... Ja paljon on nyös hirvikärpäsiä, paikoittain niitä oikein pölähtää silmät ja korvat täyteen kun sattuu hirven makuuksille.

Jonkin verran olen saanut sieniä pakkaseen, mutta vielä sopisi muutama hapero, sitten saa riittää kunnes tulee suppilovahveroitten aika, ne käyn hakemassa yleensä vasta syyskuun lopulla tai lokakuulla. Voi olla että ne on nyt aikasemmassa kun on ollut niin tosi märkää.

Huomenna sitten tyttären kanssa Tampereelle Traconiin, eipä ole tuollaisessa ennen tullut käytyäkään. No, ihan hyvä päästä jonnekin näin loman päätteeksi, onhan tuolla varmasti paljon näkemistä ;D Hyvä harrastushan tuo on siinä mielessä, että kannustetaan itse tekemään asioita, voi suunnitella ja toteuttaa tosi kummallisia pukuja ja tuo mangapiirtäminen on meillä ainakin toistaiseksi ihan se ykkösjuttu. Itse en tiedä siitä juurikaan mitään, mutta näyttää jännältä.

Maanantaina karu töihin paluu, koko päivänä ei saa syödä kun maha tähystetään iltapvällä ja pitäisi kumminkin saada töitäkin tehtyä kun väkeä on vielä lomalla. Ja remppaakin meillä töissä tehdään joten kaikki hakee vähän paikkaansa ja on sekavaa, mutta pääasia että jotain edistystä tapahtuu.

torstai 25. elokuuta 2011

Talon ikkunat saapuivat



Iltapäivällä ne sitten saapuivat, ikkunat meidän tulevaan taloon. Eli nyt niitä sitten varastoidaan siihen saakka kunnes saadaan seinät niiden ympärille rakennetuksi.
Kävin tänä aamuna mittomassa ne ja tarkistelen vielä onko kaikki ok, eli kätisyydet ja hätäpoistumistiet yms. jahka kerkiän, kuljetusvaurioita ei ainakaan näy olevan joten tähän mennessä kaikki hyvin.

Jännää kun on ikkunat, mutta talosta ei muuten ole vielä mitään tietoa... Tosi jännää.

maanantai 22. elokuuta 2011

Sieniä ja valoja

Syksy on ollut erinomaisen hyvä sienille, niitä on nyt metsät pullollaan. Itse keskityn lähinnä haperoihin, niitä ei tarvitse kuin vähän pannulla käyttää niin se on siinä. Eilen toin vähän kangasrouskujakin, ne tosin keittelen kahteen kertaan, mutta sitten niistä tuleekin hyvää sienisalaattia.
Kangasrouskuja.
Illalla vois tehdä jauheliha/sienipiirakan, se tekee meillä hyvin kauppansa.

Laitanpas tähän ohjeen jos joku haluaa kokeilla, ja pakko antaa myös kalorivaroitus ;D

Pellillinen sieni/jauhelihapiirakkaa
Pohja
250 g voita
4½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 dl juustoraastetta
1 dl vettä
Nypi kuivat aineet ja pehmeä voi sekaisin, lisää lopuksi kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan levätä hetken kylmässä.


Täyte
n. 200 g ruskistettua jauhelihaa
n. 150 g sekalaisia esikäsiteltyjä metsäsieniä
Iso sipuli, paprika
Purkki kermaviiliä
2 dl kermaa tai maitoa
3 munaa
1 tl suolaa
mustapippuria
4 dl juustoraastetta


Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille, paista pohjaa 225 asteessa 10 min. Lisää täyteainekset puolikypsälle pohjalle. Kaada lopuksi muna-kerma(maito) seos täytteille ja päällimmäiseksi juustoraaste.
Paista vielä 200 asteessa 20-30 min.

Okei, tämähän on rakennuspäiväkirja, joten loppuun jotain siitäkin aiheesta:
lamppuja on päästy vähän sovittelemaan ja johdot niille on vedetty jo tuohon matalan puolen seinälle. Matalaan päätyyn tulee kolme lamppua ja pitkälle sivulle viisi ja syvennykseen vielä pari, eiköhän niillä sitten pärjätä.
Päätyyn tulee 3 lamppua, johdot niille on jo vedetty.

Tällaisia me sitten ostettiin Keskiseltä jo talvella
kun olivat alennuksessa. Niitä pitäisi olla nyt niin
paljon, että riittää taloonkin.



keskiviikko 17. elokuuta 2011

Täti-ihminen

Tarttuva haukotus ;D

Kyllä, minusta on nyt tullut ihan oikea, pienen tyttösen täti! Ja voi kuinka olen asiasta tohkeissani ;D Meidän lähisuvussa ei ole vauvoja syntynytkään sitten meidän kuopuksen ja hänelläkin ikää jo kohta 12 vuotta... Eli olipa jo korkea aikakin saada pikkutöppösten töminää tähän sukuun. Huomenna tyttöselle tulee ikää kaksi viikkoa, kuvassa hän on vasta neljän päivän ikäinen ja vielä ramaisee niin vietävästi...

Ja mulla alkoi tänään toinen lomajakso, jipii! Odotettavissa siis metsässä sienten perässä käyskentelyä, raksahommia ja partsaa, ehkä myös hieman jotain mälsää eli siivoilua ja ikkunoiden pesua. (Kaksi tuvan ikkunoista on kylläkin tarkasti vartioituina ristihämähäkkien toimesta, joten ne aion toistaiseksi jättää rauhaan...)

Haperoita olen jo vähän saanut pakkaseen asti, mutta suurin osa on syöty suoraan pannusta, on ne niin herkkuja! Mustikoitakin pitäisi vielä käydä noukkimassa, mutta siitä hommasta en sitten tykkää yhtään joten voi olla, että nuo pari litraa pakkasessa saa riittää, säästelen niitä sitten ihan siihen viimeiseen tippaan ja teen piirakoita jostain muusta eli vaikka niistä haperoista ;D

Metsän aarteita.

Raksalla on päntätty sitkeästi ulkoverhoilua paikoilleen ja nyt on vihdoin isoimmat sivut tehty, matalan puolen pääty on enää tekemättä ja järven puoleinen päätykolmio, niin ja tuo korkean- ja matalanpuolen välinen loiskare, mutta se on nyt enää sellaista pikkunäpertelyä tähän kokonaisuuteen verrattuna. Hohhoh, on siinä eräänkin kerran telineille kiivetty tämän työvaiheen aikana ja isäntä alkaakin olla jo aika kypsä...

Melkein valmis julkisivu.
Saapa nähdä miten meidän tämän projektin kanssa käy, välillä meinaa kyllä usko loppua. Mutta ei me luovuteta, ei ainakaan ihan vielä. Kun vaan tätä syksyä nyt piisaisi, ettei talvi tulisi ihan niin yhtäkkiä kuin viimeksi.


sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Romppeita

No en nyt näköjään saa päivitettyä tätä blogia ollenkaan, aina on jotain muuta tekemistä tai sitten tekniikka ei oo mun kans samalla aallonpituudella...

Eilinen meni tepastellessa Saarijärven rompepäivillä, väkeä oli kuin pipoa ja ilmakin suosi, eli ei ollut liian kuuma.
Tavaraa oli tarjolla laidasta laitaan ja mielessäni oli etsiä lehmän kello vastaisen varalle, mutta ei sitä sitten löytynyt. Lampaan kelloa olis ollut ja hevosen aisakelloa, mutta en minä nyt niistä jaksanut innostua. Mutta löysin minä sentään jotain, josta kyllä maksoin periaatteitani vastaan ihan liikaa, nimittäin Arabian tehtaan Kehrä-sarjan emalipannun! Itselläni oli pienenä saman sarjan muki, joka ihan erikseen haettiin Vaasan Sokokselta sen varjolla, että jättäisin sitten tuttipullon pois. Ja siitä minulle sitten lämmin maito tarjoiltiin ennen nukkumaan menoa ja taisi se tuttipullo sitten jäädäkin tarpeettomaksi.

Kehrä-kahvipannu.
Ja ai kun minä oon tyytyväinen nyt kun tuo pannu tuossa hellalla nököttää, käyttöön en sitä raaski ottaa kun se on noin hyvänä pysynyt ja sisältäkin ihan vitivalkoinen...

Yleensä olen tällaisen vanhan tavaran hankkimisen kanssa vähän sitä mieltä, että jos ei sillä tavaralla ole mitään tarinaa itselleni kerrottavanaan, niin en oikeen osaa nurkkiini sellaista ostamalla hankkia. Tietenkin jos joku ihan väkisin haluaa jotain lahjoittaa, niin tietenkin sitten pitää ottaa harkintaan... Ja etenkin jos joku tavara on vaarassa joutua kaatopaikalle tai polttorovioon, niin toki mieluusti sen helmoihini pelastan. Vaikka kyllähän sitä krääsää niin helposti nurkkiin kerääntyy ja kohta huomaa elävänsä rojuvajassa joutavan sälän keskellä.

Niinhän se tuon pannun minulle myynyt nainenkin kertoi, että hän aikoinaan hartaasti keräsi Arabian matskua ja sitten kun vanhemmiten halusi muuttaa pienempään asuntoon, niin pakkohan ne aarteet oli pistää myyntiin kun ei niille enää ole tilaa...


Etelän puoli valmistuu.

Raksalla ulkoverhoilu jatkuu aina vaan. Vähän on pidellyt nyt sellaisia kelejä, että tuo etelän puolen tekeminen on ottanut lujille, mutta eiköhän tänään päästä jatkamaan nyt kun henkikin taas kulkee paremmin.

Mustikkaankin pitäisi varmaan tässä joku päivä ennättää, puolitoista litraa käväisin tässä yksi ilta poimimassa ja kyllä sitä näkyisi aika hyvin metsässä olevan. Ja sienetkin valmistuu kovaa kyytiä, jeeee!

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Paneelia pintaan

Sinne meni juhannus, kesäkuu ja melkein jo heinäkuukin, mutta eipä ole blogia päivitelty, ei. Pari viikkoa olin tässä ilman tietsikkaakin, kun läppäri otti ja keikahti lopullisesti, se vissiin lämpeni liikaa helteiden takia, näytönohjain mahtoi sulaa tai jotain...

  Mutta raksalla on kumminkin koko ajan jotain tapahtunut, paneeleja maalataan, pätkitään ja napsutellaan seinään kiinni sitä mukaa kun maalit kuivaa, pikkusen on ollut tuskaa tuon paneelin laadun takia, mutta muutoin ollaan ihan tyytyväisiä tulokseen. Tuossa kuvassa näkyy melkein valmista seinää, etelän puoli ja toinen pääty vielä huutaa paneeleja, mutta eiköhän se siitä.

 Traktorin lavalle kätevät isännät Timo ja Jaakko rakensivat mainiot tällingit, jotka ovat olleet suureksi avuksi projektin edetessä, niiltä ylettyy naputtelemaan räystään alusetkin, mutta nuo ihan korkeimmat osuudet eli päätykolmiot joudutaan tekemään vielä eri telineiltä käsin.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Jussia!


Nyt löytyi Sunnuntaisuomalaisesta niin osuva lajimääritelmä, että se on pakko kopsata tänne blogille ja toivottaa sen myötä kaikille rakentajille ja hengessä mukana olijoille rauhallista ja rentouttavaa juhannusta! Koko artikkeli löytyy siis tämän päiväisestä Sunnuntaisuomalaisesta, kannattaa lukea!

Kesäinen eläimö
Suomen villistä luonnosta voi bongata lajeja, joista ei mainittu biologian tunnilla sanallakaan.

Piennarjäärä (Rautiacus starccicus)
Ilmestyy kuin taikaiskusta tontin reunalle heti, kun ensimmäiset talonpohjan raivaukset on tehty. Tietää kaiken rakentamisesta/remontoimisesta ja ainakin sen, ettei noin kannata tehdä. Antaa hyviä neuvoja esimerkiksi seinien villoitukseen sitten kun seinät on jo villoitettu ja levytetty. Helppo säikäyttää pois tarjoamalla työrukkasparia käteen. Tyypillinen ääni: "Elä tuolleen. Tuollako sinä maalasit?" 
Teksti: Riku Parkkinen

torstai 16. kesäkuuta 2011

Loma loppuu...

...mutta ei onneksi ihan vielä!
Raksalla vuoron perään maalataan, pätkitään ja paukutetaan valmista kappaletta seinään. Kyllä se siitä, vaikka tuo seinä tuntuukin välillä kohtuuttoman korkealta ja pitkältä. Jaksaa... ja jaksaa... ja jaksaa... Ihan kuin jumpassa olisi.
Jaksaa... ja jaksaa... ;D

Isäntä on kaiken liikenevän ajan tontilla, ja minä YRITÄN pitää taloutta järjestyksessä, tänään on pesty ikkunoita jo toista päivää ja ehkä juhannukseksi saan kuin saankin puhtaita mattoja lattialle. En todellakaan ole mikään siivousfriikki, mutta jotenkin nyt on mieli levännyt kun ei ole kiire mihinkään vaan saa ihan rauhassa olla hidas ;D

Jahas, jos menis laittamaan pyykit narulle ja sitten voisi jatkaa siivouksia. Illalla pakko päästä kameran kanssa luontoon heilumaan... Vaikka sitten itikat söisivät hengiltä.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Verhoilua

Alkuun pakollinen luontokuva ;D

Sorry, sorry, pitkä bloggaustauko tuli, yritän parantaa tapani. Taas...
Kolmen viikon kesäloma tulla tupsahti vähän yllättäen, nyt on siis ensimmäinen viikko menossa ja lopussa kun jo torstaita elellään. Eilen kotiuduttiin naisporukalla Kartanonkoskelta kolmen päivän shoppailu/voikukankitkemis-lomalta, teki terää pieni maisemanvaihto, kiitos Jannelle hyvästä seurasta ;D Nyt ollaan sitten taas takaisin arkisessa touhussa, tänään pesin jopa mattoja, ja se on jotain se!
Isäntä on täällä ollut edelleen yhtä kätevänä, uusin kaksipyöräinen tulokas Honda CB 125 vm-73 alkaa olla käyttökunnossa, ja raksallakin on menty asioissa eteenpäin. 

Honda CB 125 vm -73
Ulkoverhoilua on alettu paukuttaa paikoilleen heti kuun vaihteessa, sävyksi valittiin Vinhan kartasta Ukko, joka on tarpeeksi tumma erottuakseen selvästi tupaan tulevasta sävystä joka tällä tietoa on Kuutar. Paneeli on aika leveää ja maalia kuluu varmaan aika lahjakkaasti, etenkin kun käytössä on tuollainen maalausautomaatti, joka levittää maalia melko runsaantuntuisesti paneelin pintaan, mutta voi-i kun minä tykkään siitä aparaatista! Täytyykin laittaa kuva siitä jossain vaiheessa tänne blogille, Timo teki siitä vähän omanlaisen version... Mutta pakkohan sitä on käyttää, ei tuota määrää jaksaisi millään käsin alkaa maalaamaan, tai en minä ainakaan. Kerrosten väliin on tarkoitus laittaa metallilistat, jotka on jo valmiina kantattuina ja maalattuna odottamassa.

Ikkunapellit on väliaikaiset, toim.huom.
Siitä se lähtee...
Aika lämmintä vaan on nyt pidellyt, saa nähdä milloin jatketaan, paljon siellä paneelia odottelee väriä pintaansa ja aikaa menee pätkimiseenkin, mutta onneksi on kesä ja päivät pitkiä, ja yöt valkeita ;D IIHANAA OLLA LOMALLA!

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Hupia mahan täydeltä

Eilen meidän piti lähteä partiokisoihin Kortesjärvelle, mutta koska joukkuetta ei saatu kasaan, niin ajateltiinkin ottaa kohteeksi Powerpark. Siellä sitä sitten vietettiin koko päivä, tytöt juoksi laitteesta toiseen ja minä kannoin laukkuja perässä ;) Onneksi sää suosi, tosin tuuli oli aikamoinen ja etenkin maailmanpyörässä (joka olikin ainut härveli mihin minä uskaltauduin) se puistatti pelottavasti.

Kidius-talossa oli retrokeittiö ;D
Aurinkokello.
Mutta kyllä meillä oli hauskaa ;D Voin kyllä suositella paikkaa kaikille ja nyt toukokuun ajan sinne pääsee ilmaiseksi sisään, joten nyt kannattaa lähteä jos ei ole ennen käynyt. Jos ei tykkää saada mahaansa ja päätänsä härveleissä sekaisin niin kyllä siellä aika kuluu vaikka taidokkaita istutuksia ja rakennelmia tutkien. Aika paljon on vaivaa nähty kulissien rakentamisessa ja tosi siistiäkin oli joka paikassa.
Mutta jotta tämä ei nyt ihan ylistykseksi menisi, niin voisi loppuun mainita, että yksi kertalippu maksoi peräti 7 euroa, mikä on mielestäni kyllä aika kallista...

Maisemia maailmanpyörästä nähtynä.
Raksalla on ollut hiljaisempaa, Timppa on ollut tämän viikon saikulla peukalon päällä olevien tikkien vuoksi, kätevä isäntä ei ole onnistunut itse telomaan itseään missään sirkkelissä tms. vaan lääkäri leikkasi hankalan ja sitkeän syylän pois, koska se ei suostunut muuten lähtemään, eri sitkeä tapaus.

Tallin seinämaalista meillä olisi tuolla koe-erä, mikä pitäisi päästä testaamaan ehkäpä vielä tänä iltana, aika jännä nähdä miltä se näyttää...

Kamala kuinka nopeesti nämä viikonloput aina kuluu, vaikka perjantainkin pidin vapaata niin tuntuu, että mikään ei ole mennyt täällä kotona eteenpäin ja huomenna saa taas hypätä tahkon ääreen, höh. Mistähän saisi sitä Elmiina-tädin tutuksi tuomaa pinksausta? Tuntuu että kaikki energia menee ihan tähän normaaliin arjen pyöritykseen kun pitäisi kumminkin jaksaa vähän laittaa kasvimaata ja perennapenkkiäkin... Tietäis nyt edes milloin saan pitää kesäloman, niin olisi joku etappi mihin tähtäisi.

Ai niin, illalla vähän jänskä lätkämatsi. Ruotsia vastaan ei auta, vaikka Suomi heti alkuun tekisi viisi maalia kun tietää millaisia Hannu-Hanhia on vastassa...   

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Lämpenee

Pikainen blogin päivitys näin äitienpäivän kunniaksi.
Autotallin ovet alkaa olla valmiit, aikaa niitten kanssa on tuhraantunut, mutta nyt vihdoinkin loppu häämöttää. Aika isolta näyttää tuo ovi, sopii siitä nyt isompikin auto talliin, jos vaikka sellainen joskus meille kotiutuu. En tiedä mitä isäntä on ajatellut hankkia, kun tuollainen maxikokoinen ovi piti hankkia... Hmm. Ehkä minulle ei ole kerrottu ihan kaikkea.
Isäntä näyttää jokseenkin pieneltä tuolla tikkaiden yläpäässä ;)
Äitienpäivää on juhlittu tänään kummassakin mummulassa, herkkuja mahan täydeltä on syöty ja nautiskeltu mahtavasta kelistä, joka ainakin nyt alkuviikon näyttäisi jatkuvan. Mahtavaa!
Sinivuokko muorin pihalta. On ne kauniita!
Mutta huomenna ankara arki koittaa, onneksi on kumminkin kesä edessä, aurinko paistaa ja linnut laulaa, nyt ei saa ajatella ikäviä. Ainakaan ihan koko ajan. Kukkia vaan kasvamaan joka purkkiin ja purnukkaan niin saa halvalla väriä elämään ;)

torstai 21. huhtikuuta 2011

Autotalli saa ovet

Onpas aika taas huristanut, kiirettä on pitänyt niin työ, vapaa-aika kuin rakennusrintamallakin.
Viikko sitten käytiin ihmettelemässä pääkaupunkiseudun sykettä, hermot oli mennä jonottaessa Messukeskukseen, siellä oli yhtäaikaa pienoismalli, lemmikki ja lapsimessut. Väkeä oli kuin pipoa ja pienoismalleja oli kyllä aika vähän, mutta rahan sai taas hyvin menemään. Muuten oli ihan ok reissu kun sääkin suosi.

Ja niin suosii nytkin, tänään oli tosi hyvä haravointikeli ja pääsiäissiivotkin jo tein, pidin tänään vapaata kun kumminkin joutuu maanantaina töihin.


Ja autotallin käyttöautopuolen ovet on isäntä saanut papan kanssa jotakuinkin asennettua, vain sähköiset aukaisulaitteet uupuu. Ihan helppo nakki tuo asennus ei vissiinkään ollut, aika monimutkaisia zydeemejä.

Joskus tuntuu, että asiat tapahtuu liian hitaasti ja silloin on hyvä kerrata, että mitä on saatu aikaan. Ajattelin laittaa tähän loppuun jonkin pääsiäisaiheisen kuvatuksen ja selailin vuoden vanhoja arkistokuvia.

En löytänyt yhtään sopivaa, mutta löysin jotain parempaa, nimittäin kuvan siitä mitä me tehtiin raksalla viime vuonna tähän aikaan ;) Eli eihän meillä vielä tontilla tapahtunut yhtään mitään vaan isännät olivat moottorisahan kanssa heilumassa metsässä, hankkimassa meille rakennusvärkkiä!

Voi hyvänen aika miten paljon on saatu vuodessa aikaan...

Hyvää pääsiäisenaikaa kaikille!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Kevätaktiviteetteja

Komeasti on aurinko paistellut tänäänkin, mutta koleaa on. Pellot on aika lailla tulvavesien alla ja luulisin, että vedenpinta tulee vielä nousemaan. Onneksi yöt ovat olleet kylmiä.
Äänestämässä käytiin jo tänään, ettei vaan unohdeta sitten viikon päästä, kun on varmaan kaikenlaista muuta hommaa sille päivälle. Tosi paljon oli väkeä liikkeellä äänestyspaikalla ja muutenkin, näytelmäkin käytiin katsomassa ja sielläkin oli tupa täynnä. Taitaa ihmisiä kevättää!
Meillä laitettiin ohraa kasvamaan pääsiäiseksi viikko sitten ja se on jo  nyt niin korkeaa, että taidetaan laittaa uusi satsi tulemaan, eihän tuo kestä sinne asti ;D
Ohraa ikkunalaudalla
Huomiseksi onkin luvannut sitten vaihteeksi lumisateita, voi pahus...

Raksalla tapahtuu varmaan vielä tänään jotain, eli isäntä lähtee laittamaan vielä iltapuhteiksi niitä väliaikaisia peltejä ikkunoille.


perjantai 8. huhtikuuta 2011

Ikkunat paikoillaan!

Vihdoinkin ne on kaikki asennettu, olihan siinä kova puurtaminen, mutta nyt saa tämän vaiheen unohtaa. Paitsi että nyt pitää vielä uretaanit pursotella ja väliaikaiset ikkunapellit asentaa, ettei kevätsateet pääse rakenteisiin.

Ja kuvia projektista:
Pikkuikkunat matkaavat turvallisesti takapenkillä.

Työ aloitettiin pikkuikkunoiden asentamisella matalaan osaan.


Ikkunat julkisivun puolelta.


Kahvitauko...
Ikkunat pellon puolelta. Matalan puolen ikkunat
 näyttää aikas pieneltä,  mutta laitetaan sitten
 komeat smyygit ;D

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Olisko kevättä?

Ostin esikon, se tuo vähän toivoa kesästä...

Tiet alkaa olla sulat joka paikassa, mutta hanget on ja pysyy... Tänä aamuna oli pakkasta 20 astetta, eilen vielä vähän enempikin. Muuttolinnutkin ovat myöhässä, viikko sitten maanantaina sentään näin laulujoutsen pariskunnan uiskentelevan Halkosaaren edessä, se antoi hieman toivoa kevään edistymisestä. Mielestäni näin eilen mustarastaankin, mutta tämä havainto on hieman epävarma.

Tontilla ei ole käyty nyt vähään aikaan, mutta eiköhän kohta mennä katselemaan vähän ikkunoiden paikkoja kunhan saadaan elementit karmeihin upotettua, on siinä vielä vähän vääntöä, mutta eiköhän se siitä.

Autojen kanssa on taisteltu ihan kiitettävästi, n. kk sitten golfista pamahti laturi ja eilen kun piti töihin lähteä, niin audi ei suostunut etenemään vaan suti tyhjää, soitin epätoivoisen puhelun Timpalle ja hän "iloisena" tuli paikan päälle toteamaan, että jarruhan siellä on jäänyt laahaamaan... Voi sitä voimasanojen määrää ja vanhojen p***jen ylistystä... Meillä on kumpikin auto ehtinyt jo reilusti rippikouluikään ja pitäis kiiruusti uudempia alkaa katselemaan, ennenkuin joltain pillahtaa niiden takia verisuoni päästä.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Karmeja, karmeja...

Meidän kaikki vapaa-aika vietetään nykyään ikkunankarmeja hioen ja maalaten... Kolmas maalikerros on nyt menossa ja tänä iltana, toivottavasti, saadaan tämä vaihe vihdoin päätökseen ja päästään lasittamaan.

Onneksi talon ikkunat tulee sitten ihan valmiina suoraan tehtaalta, ettei niiden eteen tarvi näin kauheesti tehdä töitä. Nekin muuten pitäisi jo vihdoinkin tilata, tarjoukset ovat tuossa odotelleetkin pari viikkoa, että me ennätettäisiin niihin vähän paneutua. Sen verran niitä katseltiin, että yhdestä tarjouksesta puuttui yksi ikkuna, joten siitä täytynee soitella perään, karmivärkistä ei kerrottu tarpeeksi jossakin tarjouksessa, joten siihen pitää vielä saada täsmennystä, ei haluta mitään oksaista kakkoslaatua, jota joutuu heti seuraavana syksynä alkaa hiomaan ja maalaamaan uusiksi, laadusta ei tingitä! Ja kaikkiin tietenkin valmiiksi asennetut sälekaihtimet ja ristikko ulkonäköä antamaan.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Lehmihaka

On ehkä aika valottaa hieman blogimme nimeä, sillä siitä en ole tainnut kertoa vielä mitään ja samalla aion muutamalla samalla ylistää kotieläimistä kauneinta ja lempeintä.

Lehmä kuului ennen täällä maalla melkein jokaisen talon kalustoon, mutta nykyään täytyy mennä omaa kylää edemmäs jos haluaisi tämän ihmeen nähdä ja se on harmi... Ja meidän taloudessa juodaan niin paljon maitoa, että joskus tulee kieltämättä mieleen, että kyllä meillä yksi lehmä ainakin saisi olla, ettei tuota valkoista kultaa aina tarvis raahata selkä vääränä kaupasta ja silti se on aina kaikki jääkaapista!

Sen verran itselläni on lehmän tillaamisesta kokemusta, että varmaan osaisin lehmän hoitaa, mutta pahus kun tuo isäntä ei oikeen asiasta lämpene, pitäisiköhän sitä vielä vähän pehmittää? Nyt kun meillä nuo lapsetkin alkaa jo olla isoja ja omatoimisia, niin eikö nyt jo olisi aikaa lehmälle? Tuosta tallista ainakin nyt näyttäisi tulevan niin isokin, että kyllä sieltä varmaan muutama neliö löytyisi tähänkin tarpeeseen, rehut ja muut kivennäiset voisi varastoida vaikka käyttötallin ylisille. Ämpärit, talikot, lapiot, sorkkaleikkurit ja utareliivit sopisivat vaikka puutarhavajaan. Karjakeittiö voisi olla vaikka meidän kodinhoitohuoneessa, tilatankkia tuskin yhden lehmän takia kannattaa laittaa, ja varmaan ihan perinteinen siivilöinti lypsyn jälkeen riittää, ei mitään turhia homogeenisiä hienouksia ja separaattoreita, siitä vaan kermat päältä kissille ja isännälle, osa viilimään ja loput jääkaappiin jäähtymään. Ja aina olisi kahvimaitoa kaapissa.

Ja sitten ne ylistävät sanat: LEHMÄ ON VIISAS, senhän näkee jo sen silmistä, se osaa esimerkiksi nimensä ja tulee kutsusta paikalle, ainakin lypsyaikaan. Se osaa myös mennä isossakin navetassa oman parteensa odottelemaan peräimien kytkemistä. LEHMÄ ON KAUNIS! Ja senkin näkee silmistä, eli pitkistä kaarevista silmäripsistä, mutta myös muutenkin lehmä on sopusuhtaisen ja pehmeän muotoinen ja sarvien, (jotka nekin voivat olla erittäin sievästi kaareutuvat) välissä on tyylikäs otsatukka, jota voi oman verenpaineensa alentamiseksi rapsuttaa.

No tätä lehmän ylistystähän riittäisi vielä vaikka koko illaksi, mutta jos vaan loppuun mainitsisi, että olishan se aika kätevä ruohonleikkurikin tuollainen märehtijä ja lannoitettakaan ei tarvis sitten rahalla kaupasta hakea.

Mutta siitä Lehmihaka-nimestä sen verran, että se on tietenkin meidän tontin nimi. Meidän tontilla on kuulemma ennen vanhaa lehmät laiduntaneet kesäisin, näin kertoi pariskunta jolta maapalamme ostimme ja mielestämme oli kiva jättää tämä tieto näkymään ihan tontin nimessä.

Isännän viiriin muuten tulee sitten lehmän pää ja värit otetaan kuntamme vaakunasta, jossain vaiheessa voin esitellä alustavan luonnoksen aiheesta, sitten kun se on hyväksytetty heraldikoilla ;)

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Ikkunoita

Tässä sirkkelöidään ikkunankarmivärkkiä tallin ikkunoihin, jotka ovat odottaneet asennustaan jo jonkin aikaa.
Ikkunoita tulee talliin 20 kpl, ne ovat kooltaan n. 50x110mm. Että on tässä nyt vielä karmintekoa lähipäiviksi tiedossa ihan riittämiin...
Nyt on käyntiovet heloitettu, oven vasemmalla puolella näkyy pressulla peitetty nosto-oven paikka, saa nyt sitten nähdä milloin niitä päästään laittelemaan. Ainakin sisäpuolen villat ja levyt pitäisi saada paikoilleen ennen niiden asentamista. 

Jaa-a, jos nyt keskittyisi lauantai-illan kunniaksi Bond-leffaan, jos vaikka jaksaisi sitä katsoa vaikka varttitunnin ennenkuin nukkumatti viskoo hiekat silmille.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Käyntiovet asennettu

Vihdoinkin jotain kerrottavaa raksalta! Uudet hienot käyntiovet asennettiin viikonlopun aikana.
Ensin asennettiin tämä matalan puolen ovi. 

Tässä aloitellaan korkean puolen karmien asennusta.

Kolme miestä sai olla ovea nostamassa, sillä se oli yllättävän raskas. Kiitos Mikalle ja Reijolle! Huom. minä siis vain seurasin töitä vierestä, enkä muistanut edes Reijon vaatimia Heja!-huutojakaan. No hyvinhän se ovi paikoilleen meni, ilman asiallista kannustustakin.

Nyt pitää saada vielä loput helotukset ja ovipumput paikoilleen, ne on ihan pakko laittaa sillä täällähän tuulee aina...

maanantai 28. helmikuuta 2011

Leutoa

Onneksi antoi pakkanen periksi, ainakin toistaiseksi. Tuulee kylläkin ihan kiitettävästi...
Hiihtoloma alkoi koko perheelle, isännälle se on jatkoa viikon sairaslomalle ja minulle taitaa käydä niin, että saan sairastaa hiihtoloman, ainakin nyt on kurkku ihan kiitettävästi kipeä ja köhittää. Toivottavasti kersat saa edes olla terveenä. Tukkoisesta olosta huolimatta käytiin tänään vähän metsässä tarpomassa, sain kuvattua käpylinnunkin, jee... Kummasti siellä alkaa elämää ollakin tuolla erämaissa, sinitiaispariskuntakin katseli jo pesäpönttöjä sillä silmällä ja linnunlaulua kuuluu sieltä täältä. Olisko vähän kevättä ilmassa? Tohtiiko tuota edes ääneen sanoa... Hankeen uppoaa ainakin vielä puoleen reiteen, että taitaa tässä vielä taivalta olla riittämiin, ennenkuin kevät voittaa.

Ikkunatarjousta on laitettu siis tähän mennessä Skaalalle, Virkkalan puunjalostukselle ja Alavus-ikkunoille. Ja tarjoukset ovat yhtä lukuun ottamatta tulleetkin. Autotallin käyntiovet varmaankin ovat jo valmiit, ne saadaan hakea viikon alkupuolella.

Lauantain Kotipesä-messuilla taisi olla ihan kiitettävästi porukkaa, olin itsekin paikan päällä koko päivän. Naapureina meillä siellä oli Nelli ja Niilo, pirtsakka pellepariskunta kahden heppansa kera ;) Vallan mainioita kavereita, jotka saivat varmasti lapset viihtymään. Ja tuntui porukka muutenkin messuilla viihtyvänkin, osastoilla oli kuhinaa ja hernekeittokin teki kauppansa, tällaista lisää!

Laitoin aivan käsittämätöntä pataa tulemaan äsken: keitettyä punajuurta, sipulia, perunaa paistinpannun kautta kattilaan, perään tomaattisosepurkki ja saman verran vettä, maustoin runsaasti valkosipulilla ja musta/sitruunapippurilla + suolalla. Lisään pataan vielä ihan lopuksi makkaraa, jota on vähän voissa paistettu, eikö tuolla mahda tauti kuin tauti lähteä? Kermaviilinokare saa paikata smetanan puutteen ;)

(Huomaa, että on vähän tauti päällä, kun tarina pärköää sinne tänne. Onkohan tämä nyt rakennus- vai kokkausblogi?)

perjantai 25. helmikuuta 2011

Kotipesään Vimpeliin

Voita tontti Vimpelistä!
Vimpelin Yrittäjät ja Vimpelin kunta järjestävät yhdessä ”Kotipesään
Vimpeliin” –tapahtuman Vimpelissä liikuntahallilla la 26.2.2011 klo
10.00 – 15.00.
”Kotipesään Vimpeliin” – tapahtuman pääteemana on rakentaminen ja
remontoiminen. Tapahtuma kokoaa Vimpelin ja lähikuntien asukkaat
tutustumaan rakentamisen ja remontoimisen maailmaan sekä kunnan tontti-
ja palvelutarjontaan.
Tonttiarvontaan voi osallistua tapahtumapäivänä. Palkinto on joko tontti
uudelta Hovilan alueelta, Lakaniemestä tai Lakeaharjulta tai 2 000 euron
suuruinen lahjakortti paikalliseen rakennus-/kodinkone-/rauta- tai
muuhun rakennusalan liikkeeseen.

OHJELMA
Klo 10.00 Tapahtuma avataan, Raimo Murtoniemi
Klo 10.30 Tontti-info/Mika Herrala & Heimo Höykinpuro
Klo 11.00 Avauspuheenvuoro, Juhani Laasanen
Klo 11.30 Rahoitus ja vakuutukset, Osuuspankki
Klo 12.00 Uusi rakennusjärjestys, Mikko Heikkilä
Klo 12.30 Monimuotoinen asuminen, Anne-Mari Mäkelä
Klo 13.00 Kuivakäymälä vaihtoehtona ja jätevesien uudet
käsittelyvaatimukset, Jouni Saunamäki
Klo 13.30 Korjausavustukset, Mikko Heikkilä
Klo 14.30 Tonttiarvonta ja voittajan julkistaminen
Klo 15.00 Tapahtuma päättyy, Raimo Murtoniemi
Järvi -Pohjanmaan Tekninen lautakunta tarjoilee tilaisuudessa
hernekeittoa klo 11 -13!

MENOSSA MUKANA MYÖS:
• Vimpelin Veto ja Vuoden sykähdyttävimmän urheiluhetken pääarkkitehti
Jere Dahlström!
• Oslon MM -kisat ”suorana”
• Lapsia viihdyttää pellepariskunta Niilo ja Nelli

NÄYTTEILLEASETTAJAT
Vimpelin kunta
Järvi-Pohjanmaan tekninen lautakunta
Järvi-Pohjanmaan vapaa-aikalautakunta
Järvi-Pohjanmaan rakennuslautakunta
Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy
Järviseudun jätevesi 2013 -tiedotushanke
***
Vimpelin lukio
JAMI (Järviseudun ammatti-instituutti)
Järviseudun Maakuntakorkeakoulu
Vimpelin MLL
Vimpelin Veto
Järviseudun Sanomat
***
Rakennusarkkitehdit Oy Tuomisalo& Co,
Rakennustyö Timo Uitto Oy
Space Edit Ky Suunnittelutoimisto Tuula Hellevi, Sisustussuunnitelija
Jetta-Talo
Finnlamelli
Rauta Pyhälahti
Vimpelin Sähkötyö
Vesijohtoliike Pentti Junnila Oy
Plastec Finland Oy
SSTH-Lattiat Oy
A la Carte Keittiöt Seinäjoki
Rautaruukki Oyj
Tikli Group Oy ja Tikli Alu Oy
Vimpelin Lämpö Oy
Puhdistamourakointi Liikala & Särkinen
Nuohoustoimi H. Peltokangas
Kiinteistö Oy Rentolankartano
Lakeaharjun asukasyhdistys
Lakaniemen kyläseura, Sääksjärven kyläseura
***
Nordea Pankki Suomi Oyj Vimpelin konttori
Vimpelin Osuuspankki
Pohjola vakuutus
***
Vimpelin Kodinkone
Järviseudun Viherrakennus
Lakaniemen Puutarha
Kukkasalonki Kastanja
Nahkapaja / Erkki Seppä
LamKar-Villa Ky
Vimpelin Villikehrät
Avernia Oy, Lakut
Vesa Palomaa Ky
Paikallisia käsityöyrityksiä