sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Vielä ennättää....

Nimittäin blogin päivittäminen tälle vuodelle, nippa nappa!

Syksy on sujunut ihan kohtalaisissa tunnelmissa, esikoinen sai jatkaa kesätöitä hautausmaalla syyskuun loppuun ja on nyt odotellut armeijan harmaisiin astumista ihan rauhassa, äiti sitä vastoin hermoilee täällä ja järsii kynsiä... Mutta aikansa kutakin, kaippa se siitä jotenkin lutviutuu.

Tyttären koulusta kantama joulutodistus ilahdutti suuresti, vaikka kyllähän me tiedettiin hyvää odottaakin, mistä ihmeestä se on nuo lukugeenit perinyt?! Vaan onhan tuo töitä sen eteen tehnytkin ja tuntuu, että on koko ajan nenä kirjassa kiinni. Eikä välttämättä läksykirjassa, vaan paljon muutakin. Kovin urakka taisi olla Taru sormusten herrasta -tiiliskiven nujertamisessa. Koulusta piti lukea Tuntematon sotilas ja sekin kuulemma oli "ihan oikeesti" hyvä kirja.

Minen jaksa lukea mitään tällä hetkellä, kesällä ostin junalukemiseksi Camilla Läckbergin Enkelintekijän ja sain se loppuun joskus marrakuussa... Uni tulee ilman lukemistakin ihan hyvin ja jos ei tule, niin olen huomannut paremmaksi konstiksi sen, että pistää kuulumaan Markus Kajon Ajatusten miljoonalaatikon. Uni tulee, että paukahtaa!

Raksalla on ollut hiljaista. Mutta nyt, pikkuhiljaa Timo on alkanut hankkia välipohjaan palkkeja ja kaippa se siitä etenee. Onhan siellä aika holohnaa nyt mitään tehdäkään. Takkaa varmaankin mietitään tässä sitten kohtapuoliin myös, joku Tiilerin Funkkis Jussi tuollaisena tumman harmaana voisi olla ihan ok ja sopii ainakin meikäläisen silmään hyvästi.

Joululomaa ollaan tässä saatu rauhassa vietellä, mahtava pätkä on ollutkin ja huomenna reippain mielin töihin. Harvinaista, että tulee näin monta vapaapäivää tällä alalla ja nyt ne tuli kyllä tarpeeseen. Tänään otan vielä pitkän patikkaretken tuonne metsään niin eiköhän se taas tästä.

Panun riemukaari.


Hyvää loppuvuotta!

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Vielä vähän ikkunanpeltejä

Syksy on tullut, tänäaamuna tuulee ja on luvannut sateita, meidän piti akkaporukalla lähteä melomaan tänään, mutta peruttiin koko juttu. Ja ihan hyvä niin, Lappajärven aallot eivät houkuttele, kun tuulee navakasti ja vieläpä pohjoisesta.

Ikkunoiden pellityksistä ei ole blogilla kunnon kuvia, joten ajattelin lisätä muutaman, joista näkee miten nämä on meidän pytingissä tehty. Varmaan näitä voi tehdä monellakin lailla, mutta näin meillä:

Tässä näkyy tuon pellin muoto aika hyvin.
Eli aika monenlaista taitetta siihen joutuu
tekemään, että saa istumaan joka rakoon.
Ja ikkunan puitteita pitää myös muotoilla.

Tässä vielä kamala puhelimella otettu kuva,
jossa kaikki seinät kaatuvat justiinsa! Nuo pari-ikkunoiden välipuut tehtiin
leveämmästä laudasta.

Sitten vielä tunnelmakuva tallista... Tänään päätettiin, että
kunhan saadaan nämä ikkunan pielet tehtyä,
pidetään siivoustalkoot.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Ikkunanpielet

Isäntä on väkertänyt ikkunanpieliä monta päivää ja on jo ihan väsynyt niitten tekemiseen. Mutta mun mielestä nuo näyttävät kyllä varsin hienoilta :) 


Etelän päädyn kapeat ikkunat pielitettynä. 
Itse en ole paljoakaan raksalla ollut, kolme päivää ollaan tyttären kanssa raivattu vintin sivukaisia, sinne on 20 vuotta ängetty tavaraa ja nyt tuli mitta täyteen. Meni jo kesällä ihan hermo, kun piti sieltä vaihtomattoja etsiä niin en päässyt edes mattoihin käsiksi kun huone on niin puntattu täyteen.

Varmaan 20 pussia lähti UFFin keräykseen ihan hyvää vaatetta ja kenkiä, leluja yms. hilpetööriä vietiin lähetyskirppuun ja kaks isoa jätesäkkiä odottelee lumppukeräykseen pääsyä. En vain tiedä missä sellainen olisi, ehkä joudun ne toistaiseksi varastoimaan jonnekin... Tyhjiä pahvilaatikoitakin oli monta kymmnetä, niissäkin meni tovi, ennenkuin saatiin sieltä styroxit ja muovit sisältä ja painettua läjään, isäntä vei ne kierrätykseen yhdessä rikkinäisen ja tarpeettoman elektroniikan (yksi ikivanha skanneri, muutama vanha modeemi ja kaksi tietokoneen näyttöä yms.) Vielä on auton perässä iso pussi vanhoja vhs-kasetteja ja eteisessä lisää kirpparikamaa, ei viitsitty viedä kaikkea yhtaikaa, että ennättävät kirpparissa lajittelemaan...

Mutta kylläpä onkin nyt kepeä mieli, kun päästiin kaikesta tuosta tavarasta eroon :)

Tänään olisi ohjelmassa patikointia ja veljen synttärit, samalla päästään ihailemaan heidän juuri valmistunutta kattoaan, yritän muistaa ottaa kuvan, niin pääsette tekin ihailemaan.

Ja lopuksi kirjotusvihre kevennys, jonka työkaveri hoksas perjantain Ilkka-lehdestä:

Tämä virhe tosin sopii tuohon aiheeseen aika hyvin!

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Tällinki ja kirpparilöytöjä

Edit: Tilannekuva su iltapvä.

Timo lyömässä verhoilulautoja paikolleen.

Tällainen tällinki piti väkästää tiilijaon mukaisesti verhoilu-
työtä avittamaan, apu se on pienikin apu!
Viimeisiä verhoiluja tehdään kuumeisesti ja tiiletkin on jo saatu paikoilleen, joten terassin teko on edennyt suunnitelmien mukaan. Melkoista mittoilua tuo parvekkeen kohta on vaatinut, jotta tiili ym. jaot menisivät kohdilleen. Mutta mahtavaa saada tuo verhoilukin valmiiksi, enää eivät paista tuulensuojalevyt mistään, joten antaa sataa vaan!

Hohhoh, mitähän seuraavaksi?

Esittelenpä viimeisimmät kirpputorilöydöt:
Lakeuden Soppiksesta silmiini pomppasi tällainen outo maljakko, ihmetytti tuo kuparipanta ja siinä oleva stanssaus...

Hienon värinen ja erikoinen kuparipanta!

Lähikuva tuosta pikkuleimasta.
Hinta kumminkin epäilytti, 10euroa, hieman liikaa mun kirpparibudjetissa... No, päätin kumminkin sijoittaa ja kun sattui olemaan synttäripäiväkin, niin olishan tämä ihan passeli lahjus itselle ;)

Jumalaisesta netistä tämän arvoitus nopeasti selvisi, suunnittelija on Jan Salakari ja valmistaja Kumela. Eli ihan oikeaa taidetta ja ainakin tuon kympin arvoinen. 

Avaruusmukit.
Sitten piti saada nämä kaksi kuulentoaiheista mukia, ne olen ostanut jo alkukesästä Alavudelta, hinta oli joku 1,50,- joten ihan passeli hinta näin murheellisen näköisille kuun valloittajille. Miten nuo tyypit ovatkin noin myrtsin näköisiä?

tiistai 12. elokuuta 2014

Terassi

   
Terassi valmistuu.
Sillä aikaa kun lattia kuivaa, on hyvä keskittyä terassin tekoon. Timo ja isä olivat eilen koko pitkän päivän raksalla naputtelemassa terassin kattoa ja aika pitkälle sitä jo saivatkin. Hirmuisen suurelta tuo rakennelma näyttää, mutta parempi niin päin ;) Tässä vaiheessa varmaan harmittais, jos huomaisi, että liian pientä siitä ollaan tekemässä, sillä tontilla on tilaa ainakin ihan piisaalle.

Meiltähän on tällainen hienous kuin terassi puuttunut aina ja ollaan siitä aina haaveiltu. Tässä varmasti tullaan paljon aikaa viettämään, mahtavaa!

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Täällä ollaan


Niin meni kevät ja melkein kesäkin, ennenkuin pääsin takaisin taajuuksille. Raksalla on kyllä tapahtunut kaikenlaista, mutta blogin päivittäminen on tuntunut ylivoimaisen vaikealta.

Aika on tosissaan hujahtanut sitten viime huhtikuun, meillä on ollut iloa ja suurta surua, Paten lakkijuhlat toukokuun lopulla, sen jälkeen Timon Tiina-siskon hautajaiset kesäkuun lopulla ja nyt on selviydytty heinäkuun 27.pvä vietetyistä Jaanan rippijuhlista. Eli yhtä tunteiden vuoristorataa on täällä menty koko kevät ja kesä.

Mutta nyt lyhyesti kertaamalla raksan kuulumiset:

Uretaanin laittoa 25.5.

Ilmanottoputki takalle.

Lattialämpöputkia laiteltu, tähän kohtaa tulis kiuas.


10.7. lattialämmityksen putket asennettuna.

30.7. koepaineistus tehty ja
kaikki valmista valua varten.

Rosteriset jakotukit tulivat Laspekilta.


Lattian valu tapahtui 31.7.

Valu peitettiin muovilla, pahin helleviikko sattui
 just tähän kohtaan, joten aika monta kertaa saatiin
 muovit vetää syrjään kastelun takia.
Takaterassin pystytolpat nostettu paikoilleen.


Tolpat pystyssä ja niiden päälle nostettiin iso palkki
 tukemaan rakennetta, kiitos naapurin Heikille nostoavusta!


Eilen Timo hioi lattiasta liiman pois, joten sen saa nyt jättää rauhaan vähäksi aikaa. Seuraavaksi keskitytään terassin tekoon ja mietitään takan muuraamista. Takasta tehdään vieläkin vääntöä, että laittaakko leivinuunilla vai ilman. Itse olisin leivinuunin kannalla, mutta katsotaan nyt rauhassa.

Ulko-ovia pitäisi myös alkaa tosissaan miettiä, valmistaja on jo tiedossa kunhan vaan tiedettäis mitä halutaan, Valmistaja lupasi tehdä meillä tuon terassinoven sellaisena, että siellä olisi kaihtimet lasien välissä, kyllähän siinä tietää, miten niitten kaihtimien ajan mittaan käy jos ne jää ikävästi siihen irralleen...

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Huomenta!

Ei näköjään kellojen kääntö tehnyt hyvää, tosi huonosti ollaan nukuttu koko sakki. Aikani pyörin sängyssä ja nousin sitten isännän kanssa yhtaikaa, hän menee töihin jo kuudeksi. Mun tarvii mennä vasta kahdeksan jälkeen, mutta kun ei nukuta niin ei. Olis kyllä kunnon unet olleet tarpeeseen, eilen tein 12 tuntisen työpäivän ja koko viikko tulee olemaan samanlaista rumbaa.

Voi kun pääsis metsään! Viikonloppuna täytyy kyllä lähteä oikein kunnon patikalle, kameran kanssa tai ilman. Se on ainut paikka missä hermo kunnolla lepää, aah!

Tällaisiakin solmuun menneitä käppyröitä metsistämme löytyy :)

Lähiopetusta olis ens viikolla tiedossa ja sinne pitää tehdä ennakkotehtävänä kahden sivun pdf-esitys aiheena minä itse, hmm. Mielenkiintoista. Teknisesti tehtävä ei tuota vaikeuksia, mutta sisältö hieman mietityttää.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Opintoja raksailun ohessa

Aivan mahtavia kelejä on pidellyt,
järvestä varmaan jo jäät kohta lähtee, mahtavaa!

Juu, täällä ollaan, ihan hengissä ja melkein täysissä voimissa. Ei ole vaan vähään aikaan jaksanut tänne tekemisiään raportoida.
Raksalla on jotain pientä jo tehty, räystäisiin on tehty tuulenohjaimet ja korkeaan osaan kävelysillat. Seuraavaksi suunnitellaan lattiantekoa ja kaikkea sitä tekniikkaa mitä sen alle tulee jäämään, ettei nyt mitään elintärkeää vaan unohtuisi.

Esikoisen yo-kirjoitusrumba loppui keskiviikkona, pitkä matikka meni kuulemma jonnekin ämmän ja een väliin ja muutoinkin ihan kohtalaisesti on mennyt joten eiköhän tässä päästä lakkijuhlia suunnittelemaan. Onneksi siihen on vielä aikaa reilut pari kuukautta, vaikka ainahan se on niin ollut, että kevät aivan hujahtaa joten ehkä olisi parasta alkaa jo pikkuhiljaa alkaa suunnitella kakkujen ja pikkuleipien tekoa. Alustavasti olen ajatellut teettää kakut ammattilaisella, mutta nämä gluteenittomat yms. erikoisjutskat voisin tehdä itte, jos löydän sopivia reseptejä, vink vink ;)
Kummitädillä on hyvä ohje ainakin tattaririisipiirakoista, sitä ajettelin käyttää ja voisin leipoa piirakat pakkaseen odottelemaan. Samoin mulla oli joku hyvä gluteeniton ohje, josta tein rippijuhliin ihan syötävät pikkuleivät.

Onneksi saadaan taas lainata kummitädin mökkiäkin juhlien ajaksi, niin ei tarvitse alkaa tätä tönöä paikkailemaan, tilaahan tänne ei lisää saisikaan vaikka mitä tekisi.

Minkähän takia nykyään lakkijuhlat on paisutettu niin valtaviksi kesteiksi? Ihan älytön ressi niistä näkyy kaikille aina pärkövän, ainakin mitä olen sivusta seurannut... No mä varmaan ressaan sitten ihan vasta viime metreillä ja häärään sitten viimeiset päivät ennen juhlia ihan pää märkänä yötä päivää. Kesäloman sain merkitä ainakin alustavasti niin, että olen viikon lomalla ennen juhlia ja loput sen jälkeen. Saapahan sitten rauhassa toipua juhlinnasta. Paitsi, että onhan meillä kesällä rippijuhlatkin, on se hyvä kun noita juhlia riittää!

Niin siitä mun opiskelusta piti kertomani, aloitan oppisopimuksella suorittamaan webdesigner-tutkintoa työn ohella, ihan niinkuin tässä ei muutenkin tekemistä riittäisi. Toisaalta ihan jännää ja toisaalta hirvittää ihan pirusti, että mitä tästä tulee. Jotenkin se käytännön puoli tuossa koulutuksessa viehättää, mutta mitenhän se kaikki muu raportointi ja kirjallinen toiminta, huh huh. Opinahjo on entuudestaan tuttu AEL ja lähiopetus järkätään Malminkartanossa Helsingissä, joten pääsee sentäs vähän vaihtamaan maisemaa välillä ja se on ihan kiva, vaikken mä moiti kotona olemistakaan. Mutta kyllä nyt hieman puistattaa, että mihinhän sitä on taas ittensä lykännyt?!

lauantai 22. helmikuuta 2014

Hiihtolomalle lomps

Kovasti odotettu loma koittaa, niin koululaisille kuin minullekin, ainoastaan isäntä joutuu jatkaa normiarkea tavalliseen tapaan. Mitään suuria lomasuunnitelmia ei olla tehty, mutta tiistai-iltana lähdetään junalla kohti Tikkurilan asemaa, sillä keskiviikkona mulla on yks tulevaan opiskeluun liittyvä haastattelu. Kerron sitten tuonnempana siitä lisää, sillä tällä hetkellä en tiedä asiasta vielä juurikaan mitään.

Tässä kirvistelen kipeitä hartioita samalla kun yritän kirjoittaa, niin penteleen paha pistos lavassa, vaikka just eilen lilluttiin Kivitipun uima-altaassa ja tehtiin oikein perusteellinen vesijumppa. Mutta mistä tämä hartiasärky nyt iski ja muutenkin on ihmeen kremppa olo?! Toivottavasti ei mitään taudin enteitä, lapsi just soitti mummulasta ja valitteli kipeää kurkkua.

Ollaan kyllä tosi vähän sairastettu, ei siis mitään kunnon tauteja ole ollut koko talvena, mutta olishan se ihan tyypillistä tulla taas lomalla sairaaks...

Viherkasvit odottelee jo kohta multien vaihtoa, en ole vielä alkanut puuhaan, kun tuntuu, ettei ihan vielä ole sen aika, vai mitä olette mieltä? Vai onko tämä vain laiskan ihmisen ajatus, että ei ihan vielä jos vaikka sit ens viikolla...

Kohta se alkaa, multienvaihtorumba :)
Isäntä lähti raksalle lykkäämään lumia, viime yönä satoi ihan kohtalaisen kerroksen, ja pitäähän sitä traktoria päästä vähän käyttämään välillä ettei se ihan masennu sillä ypöyksin... No, eiköhän siellä raksallakin kohta taas ala jotain tapahtua, valuverkot sinne jo käytiin viime viikolla roiskaisemassa tontin laidalle ja laskelmia tehdään vesiputkista, että paljonko niitä tarvitaan yms.

Panu tsikaa tipusia, tällä kertaa telkkarista.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Aah, aurinko!

Pitkästä aikaa aurinko näyttäytyi, ja muutenkin sää oli just sopiva kuvaamista ajatellen. Vähän olisin lisännyt jyrkkyttä näihin kuviin, mutta en jaksa tuolla Photo filtrellä tehdä yhtikäs mitään... Pitäis varmaan hankkia kumminkin joku ihan oikea kuvankäsittelyohjelma, kun on tottunut photoshoppiin, niin ei millään jaksa näiden ilmaisohjelmien kanssa kekkuloida.

Kalasatamasta.
Niin mahtavaa kun valoa alkaa olla taas tarpeeksi, tosin viikonlopuksi taitaa tulla taas vähän synkempää, taitaa tulla luntakin lisää. Nyt ei lunta ole juurikaan, ihan pikkuhippusen ja just sen verran, että maa on valkeana. Järven jää kestää jo kulkemista, sen verran on ollut pakkasta viime päivinä.

Kellaripuron jäitä.
Mutta virtaavaa vettäkin vielä näkyy, nämä kuvat ovat Kellaripurolta, jossa yleensä on näinä päivinä niin pimeää ettei sinne juurikaan ole viitsinyt lähteä rämpimään. Olisi pitänyt vaan varustautua kumisaappailla niin olisi pääsyt parempiin paikkoihin kuvaamaan, sen verran märkyyttä siellä vielä oli.

Kun olisin vaan jaksanut jalustankin
ottaa mukaan, mutta taas laiskuus voitti...

Monenlaista muotoa sieltä löytyy!

lauantai 11. tammikuuta 2014

Uusi harrastus?

Partiohommat siis loppuivat jo keväällä ja nyt on iili, että jotain pitäisi löytää tilalle. Teen mielelläni kaikenlaista käsityötä, piirtelen ja värkkäilen läsitöitä, mutta ne ovat kovin yksinäisiä harrastuksia. Tietenkin voisin mennä johonkin kansalaisopiston kurssille, mutta jotenkin nyt sekin ajatus tökkii.

Yhtenä vahvana vaihtoehtona olen ajatellut jotain spr-vapaaehtoistoimintaa ja mahdollisesti voisin liittyä spr:n kautta Vapepan hälytysryhmään, sillä sekin jäi ajatuksen asteelle maastoetsinnän kurssin käytyäni. Oli nimittäin aikomuksena perustaa jokin partion oma hälyryhmä, mutta kun se partio kerran tuli tiensä päähän, niin sekin jäi. Harmitti, kun tässä joku päivä sitten oli pikkupojan etsinnät käynnissä aivan naapurissa, mutta minä en sitä tiennyt kun en ole hälyketjussa mukana.

No, pitää nyt kuulostella mitä muita vaihtoehtoja keksis. Yhdistystoiminta on aina ollut lähellä sydäntäni ja kotiseutuseurojen toiminnassakin yritän olla mukana, Vimpeli-seuran johtokunnassa olen istunut jo aika kauan ja aion istua vastakin, se on tärkeää ja mukavaa hommaa, eikä kumminkaan työllistä liikaa. Sen takia nykyään onkin vaikea saada ihmisiä mukaan yhdistyksiin, kun pelätään sitä valtavaa työn määrää mikä sieltä pärköää ja tiedän kyllä aika tarkalleen miltä tuntuu, kun pitäisi saada kirjanpidot ja vuosikokouspaperit kokoon ja pitäis tehdä ihan oikeitakin töitä... Eli en enää koskaan suostu mihinkään puljuun sihteeriksi tai puheenjohtajaksi.

Nyt pullataikina odottaa uunissa (laitan uuniin nousemaan, kun ei tahdo muuten onnistua...) ja pitää ruveta leipomistouhuja virittelemään. Hyvät viikonloput!

Iisku kurkistaa, kukkuu!

lauantai 4. tammikuuta 2014

Kirpparilta löydettyä

Pitkästä aikaa pääsin kirppareita penkomaan, tällä kertaa käytiin Alavudella ja kyllähän sieltä taas jotain pientä löytyi.
Aarteita...
Eli tällä kertaa tuhlasin 7ekeä (joo, oli kyllä kallis...) tuollaiseen pikkuruiseen n. 3 dl alumiiniseen teepannuun, joka on valmistettu nousevan auringon maassa, sisällä on sihti ja pannu sisältä ihan puhtoinen ja kaunis.
Iso kirja on Maatalouden eläinlääkärikirja vuodelta 1952 ja pieni, (mutta sitäkin kauniimpi) kirja on E.G. Whiten kirjoittama Tie Kristuksen luo vuodelta 1903. Eläinlekurikirja maksoi peräti 5 e, mutta ajattelin ottaa nuo molemmat kirjat, kun tuon toisen sai eurolla. Ja on tosiaan kaunis tämä pikkukirja, katsokaa nyt tuota anfangia ja muutenkin tykkään tuosta vanhasta kirjasimesta (fraktuura?), vaikka sitä joutuukin ihan ajatuksella lukea...

Vanhan kirjan kaunista typografiaa.