Perjantaiyö metsän peikkona

Kaupunkireissulta kotiuduttuani piti päästä luontoon rauhoittumaan ja latautumaan tulevaan työviikkoon. Ajattelin lähteä liikkeelle vielä kun jotain näkee ja aika hyvin ajoitin, sillä päästessäni perille oli jo todella pimeää. Aurinko heitteli enää kovin hailakoita sävyjä taivaanrantaan ja jollei polku olisi ollut niin hyvin tallattu, niin varmasti olisin jo vähän reittiä haeskellut.

Melko pimeää...

Jos olisin tiennyt, että oli tulossa noinkin kylmä yö, niin olisin varmasti siirtänyt metsäkämpillä yöpymistä tuonnemmaksi, sillä en ole mikään extremetilanteiden havittelija ja VIHAAN kylmässä sinnittelyä.

No, tuossa vaiheessa en kylmästä vielä mitään tiennytkään, lähtiessä pakkasta oli ehkä n. -10 astetta, ja vähän kyllä ihmettelin aikaisin taivaalle syttyviä tähtiä ja tyyntä metsää, ja onneksi minulla oli repussa paksu villapaita, kaiken varalta.

Perille päästyäni sytytin ensimmäiseksi ensimmäisen pesällisen ja kävin sahaamassa varalta lisää polttopuuta. Vietin pitkän aikaa vain tuijotellen ja kuunnellen puiden palamista, kai se on jotenkin geeneissä, että sitä tulta pitää tuijotella?!

Tee höyryää.

Metsäkämpällä on huvitukset vähissä, patteriradio sieltä löytyy, mutta kuka sitä jaksaa kuunnella jos voi kuunnella hiljaisuuttakin?
Ilta kului teetä keitellen ja makkaraa paistellen, petivaatteet levittelin jo hyvissä ajoin, jotta ne vähän ennättäisivät lämmetä ennen yöpuulle menoa.

Jossain vaiheessa huomasin taivaalla revontulia, mutta ne olivat niin hailakoita, etten viitsinyt niitä varten alkaa kameraa virittelemään, sen sijaan kuvasin kämpässä pitkällä ajalla höyryävää teekuppia ja jossain vaiheessa kuvasin myös harvinaisen näyttävää tähtitaivasta ja harmittelin, etten muistanut sitten ottaa sitä kiikaria mukaan, pahus.
Siinä tähtitaivasta tuijotellessani huomasin, että onpa kylmä! Kämpässäkin lämpö kyllä nopsasti nousi aina kun puita poltteli, mutta aika pian lämpötila lähti takaisin laskuun. Menin vihdoin joskus puolilta öin petiin, mutta eipä se uni tullut, sillä kylmyys tunki patjasta ikävästi ja jouduin pukemaan kaiken mahdollisen päälleni.

Jossain vaiheessa olin nukahtanut kuunnellessani radiota ja kämpässäkin oli lämpö jo parinkympin tienoilla. Jatkoin unia, vaikka välillä havahduin milloin jäähtyvän uunin pamahteluun tai siihen kun oli liian hiljaista ja mielikuvitus lähti liikkeelle... Mitähän metsänpetoja siellä oikein liikuskelee kuun loisteessa hohtavilla hangilla? Susia ainakin mutta... Tuskin sentään ihmissusia?!

Kyllä, kuuhan se siellä!

Aamulla nousin vihdoin, kun aikani yritin vielä vähän nukkua, ei onnistunut, oli liian kylmä ja kuukin heitti kelmeää valoaan suoraan ikkunasta sisälle. Aloin siis virittelemään uudelleen valkeaa uuniin ja vilkaisin lämpömittaria, sisällä oli enää 5 astetta lämpimän puolella, ei siis ihme, ettei uni enää suostunut jatkumaan!
Eipä siinä auttanut muu kuin alkaa aamuteetä keittelemään viiden aikana aamulla. Ja sitten kun valkeni ja olisi jo voinut lähteä taapertamaan takaisin kotiin, olikin jo taas niin lämmintä ja mukavaa, etten olisi raaskinut :)

Kun sitten joskus klo 8 jälkeen kotiuduin kämpiltä, kuulin että yöllä oli ollut pakkasta ainakin -22 astetta, pakkanen paukkuikin mahtavasti paluumatkalla kun ensimmäiset kunnon auringonsäteet alkoivat lämmittää puiden kylkiä.

Suosittelen kaikille tällaista vetäytymistä aina silloin tällöin, yksinäisyys voi olla pelottavaa, jos ei ole siihen tottunut, mutta aivan varmasti sitä kannattaa kokeilla.

Öinen metsä on todella lumoava ja vielä intensiivisempi fiilis tulee aivan taivasalla, jos vain tarkenee... Ja osaa pitää mielikuvituksensa aisoissa.

Muistikapula

Piti vielä tulla esittelemään isännän muistikapula.

Muistikapulaan on merkittynä tallin julkisivun
 strategisia mittoja...

Ihmettelin kun hän tuossa kahvilla käydessään huuteli muistikapulan perään ja minä kysyin, että tarkoitatko muistiikkua tai jotain...

No, käyhän se noinkin.

Tulihan käytyä

Näin se lomaviikko sitten hurahti. Keskiviikkona humputeltiin lasten kanssa muutama tunti Helsingissä. Käytiin Tietonikkarilla, jossa köyhdyttiin kolmen auton pienoismallin verran ja Lautapelit.fi -liikkeestä ostettiin Catan, (vanhemmissa painoksissa nimi on pidempi: The Settlers of Catan), vielä kun ennätettäisiin pelaamaan...

Catan.
Kuva: Lautapelit.fi

Tietenkin käytiin myös muutamassa pikkuputiikissa, joista löytyi tyttärelle jotain pikkukivaa ja kummitytölle tuliaisiksi pieni pupulaukku.

Pupulaukku! Kuva: Accessorize

Keskiviikkona olikin ihan uskomaton sää! Romposteltiin kaupungilla vesitippuja väistellen ja jos olisin tiennyt, että näin keväistä ilmaa on tiedossa, niin varmaankin olisin laittanut päälleni jotain muuta. Hieman tuli lämmin pitkässä toppatakissa, huh. Kulttuuririennot jäivät tällä(kin) kertaa, ei kertakaikkiaan jaksanut enää museoihin ja Ateneumiin, mutta tänne pitää sitten viimeistään kesällä päästä, sillä noita taideaarteita ei varmaankaan pääse muulloin näkemään.

Syömässä käytiin vain nopeasti jossain mäkkärissä, paitsi poika kävi jossain eksoottisemmassa paikassa (ja hyvä niin, ei noista mäkkärin hamppareista oikein tule miksikään) ja pendoliino Seinäjoelle lähtikin jo 15.30. En muista milloin viimeksi olen matkustanut valoisan aikaan junalla? Perillä oltiin ihan ajoissa (huom! ei ollut pakkasta eikä lumisadetta...) ilman mitään teknisiä ongelmia heti klo 18 jälkeen, ja Timo olikin jo meitä vastassa. Kotona oltiin klo 19 paikkeilla ja aloin heti purkamaan pyykkisumaa.

Itselleni löysin reissusta vain yhden paitapuseron, mutta enpä minä paljoa mitään viitsinyt katsoakaan, jotenkin tuo shoppailu vaan ei ole mun juttuni.

Ja tämän kaupunkireissun jälkeen pitikin sitten ottaa vahinko takaisin ja mennä yksin metsään yöksi mökkäämään, mutta sitten siitä lisää tuonnempana... Pysykää linjoilla.