sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Vielä vähän ikkunanpeltejä

Syksy on tullut, tänäaamuna tuulee ja on luvannut sateita, meidän piti akkaporukalla lähteä melomaan tänään, mutta peruttiin koko juttu. Ja ihan hyvä niin, Lappajärven aallot eivät houkuttele, kun tuulee navakasti ja vieläpä pohjoisesta.

Ikkunoiden pellityksistä ei ole blogilla kunnon kuvia, joten ajattelin lisätä muutaman, joista näkee miten nämä on meidän pytingissä tehty. Varmaan näitä voi tehdä monellakin lailla, mutta näin meillä:

Tässä näkyy tuon pellin muoto aika hyvin.
Eli aika monenlaista taitetta siihen joutuu
tekemään, että saa istumaan joka rakoon.
Ja ikkunan puitteita pitää myös muotoilla.

Tässä vielä kamala puhelimella otettu kuva,
jossa kaikki seinät kaatuvat justiinsa! Nuo pari-ikkunoiden välipuut tehtiin
leveämmästä laudasta.

Sitten vielä tunnelmakuva tallista... Tänään päätettiin, että
kunhan saadaan nämä ikkunan pielet tehtyä,
pidetään siivoustalkoot.

1 kommentti:

  1. Meillä Vantaalla rakennusvalvonta vaatii ikkunapellin taakse 30mm vapaata tilaa, millaisia sääntöjä teillä päin? Tai täyttyykö tuo millimäärä näissä kuvissa? Meillä jätettiin ko. syystä pellin taakse alalauta laittamatta.

    VastaaPoista